Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Takavetoiset => Korjaamo ja yleistekniikka => 700, 900 & S/V90 => Aiheen aloitti: kimmoh - 06.11.2015, 18:25:28
-
Pihasta lähdön jälkeen alkoi rötäillä ja lopulta sammui kadun päähän. Starttaamalla jäi hetkeksi käyntiin mutta ei kestänyt kaasua vaan sammui. No volle huilaili sitten puolisen tuntia kadun varressa, jonka jälkeen jäi toisella startilla käymään ja sen jälkeen onkin pelannut taas normaalisti.
Ei vikakoodeja. Bensapumpun- ja suutinrele tinailtu jonkin aikaa sitten uusiksi, lähinnä huoltotoimenpiteenä (ei ole aiemmin ollut käyntihäröjä). Bensapumppu on alkuperäinen, tai ainakin sen näköinen Bosch jota sitä epäilin ensimmäisenä.
Ajattelin hakea huomenna motonetista pumpun ja vaihtaa sen jokatapauksessa mutta olisko jotain muita hyviä arvauksia?
-
No jaa eipä auttanutkaan pumpun vaihto. Pelaa sen 20-30km kerrallaan ja sitten alkaa taas rötäillä. Tänä aamuna teki taas, tosin ei sammunut vaan jäi ontuvasti käyntiin mutta kierroksia ei ottanut. Vähän aikaa kun huilasi niin taas toimii.
Koitettu toista IMM, ei vaikutusta (voiko se edes oireilla noin?) Bensapulalta tuo selvästi tuntuu mutta miksi?
Niin ja vikakoodeja ei anna.
-
Saatko jostain toista puolaa testiin?
-
Saatko jostain toista puolaa testiin?
Täytyy koittaa toisella puolalla (samaa miettinyt mutta koskaan ei ole puola tolleen hajonnut). Nyt kun sain vian päälle paikallaan käyttämällä niin välillä aivastaa imusarjassa?
-
Virranjakajan oireita; onko Hall-antrurilla?
-
Onkohan tossa sellasta? Vauhtipyörällä on se YKK-anturi mutta olikos se vaan ruiskua varten?
-
Sillon se on tyhjä jakaja, anturi on joko tai, ei molemmat.
-
^Näin arvelinkin. Käytin virranjakajan kannen pois, oli puhdas sisältä ja hiili tallessa jne. Puolasta en osaa sanoa, kipinä jaksaa kyllä jonkunverran hypätä kun pitää johtoa huulilla mutta kipinä ei ole sinistä vaan enempi keltaista ja vähän räiskyy, tiedä sitten tuosta?
Vika menee kyllä koko ajan pahemmaksi eli välillä potkii startatessa vastaan ja röpeltää niinkun olis tulpanjohdot sekaisin, hetken päästä saattaa käydä joutokäyntiä tasaisesti mutta kierroksilla vaan kolmella, sitten tasaantuu ja pelaa ihan normaalisti kunnes taas alkaa röpeltää jne.jne.
Puolan saan lainaksi että koitetaan sitä seuraavaksi. Jos sytkämoduli olis menossa rikki niin sehän tappaa koneen kerrasta?
Tulpanjohdot uusittu pari vuotta sitten eikä nuo ainakaan näkyvästi lyöneet läpi. No motonetista tosin nekin..
-
Sytkäpääte tekee kanssa aika outoja vikoja
-
https://www.volvoclub.org.uk/faq/ImagesProcedures/DistributorHallSensor.gif
Hall-anturillisen tunnistaa siitä, että jakajasta tulee pienet johdot.
-
Juu ei ole Hall-anturia tässä. Ei ollut vika puolassakaan. Sytkäpäätettä en ole (vielä) kokeillut. Se käynti on nyt semmosta että ihan kun olis hihna hypännyt, kylmänä toimii hetken normaalin oloisesti mutta lämmettyään alkaa rötäillä ja poksautella ja kierrokset saa nousemaan vaan kaasua pumppaamalla.
Ajoitus täytyy vielä kattoa onko hihna hypännyt mutta tuntuu vähän oudolta jos se on tehnyt nuo kaikki käyntiviat, muutenhan se olis välillä hypännyt takaisin oikeille hampaille :idiot2:
-
Lämpöanturikin kannattaa katsoa
-
Lämpöanturi mittailtu kuukausi takaperin muusta syystä ja ohmit oli silloin ok.
http://www.vrcf.fi/foorumi/index.php?topic=46782.0
Tuossa vähän saman kuuloista vikaa, eli rykii ja pätkii ja käryääkin (tänään huomasin tuon käryn kun sisällä käyttelin). Imuvuotoja koitin etsiä bräkleenillä mutta ei ainakaan mistään imusarjan päältä tms. imaissut.
Varmaan joku idioottimaisen yksinkertainen vika mikä on vaan jäänyt huomaamatta? :idiot2: :idiot2: :idiot2:
-
Noniin, vikahan löytyi siitä kiinalaisesta (?) bensapumpusta, eli uusi pumppu toimi sen parin päivän ajan. Kun en muutakaan keksinyt niin laitoin alkuperäisen pumpun takaisin ja nyt volvo pysyy taas käynnissä paukkumatta ja rykimättä, ainoa vaan että ei tuolla uskalla kovin pitkälle ajella.
Mitäs sitten, biltemastako seuraava?
-
Siirtopumppu?
-
Siirtopumppu on sekin mykistynyt taas vaihteeksi, vaihdoin sen kuukausi takaperin tosin käytettyyn. Tosin ihan pelkän siirtopumpun toimimattomuuteen en nyt oikein usko kun se alkuperäinen siirtopumppu oli ollut kuolleena jo ilmeisesti vuosia ja hyvin pelasi käytännössä ilmankin, ainoa mitä ajossa huomasi niin pääpumppu alkoi äännellä jos ainetta oli alle 1/4 tankkia.
-
Millä tavalla äänteli pääpumppu?
-
Silleen korisee, kuin menisi ilmaa bensan joukossa (kavitoi?). Ajossa sitä ei huomannut mitenkään, tosin ei huomannut edellisessäkään volvossa muutenkuin tuosta korinasta. Kun bensaa on se yli 1/4 tankkia niin ei korissut.
-
Jatketaanpa taas. Vaihdoin tänään aamulla alkup. -039 pumpun tilalle käytetyn -025 Boschin, turbo volvosta siis kotoisin. Vaikutukset samat kuin tarvikepumppujen kanssa eli kävi hetken aikaa hyvin, kunnes alkoi kierrokset heitellä ylös-alas ja lopulta sammui koko paska. Ei käynnistynyt uudestaan, vähän yski vaan. Bensaa kyllä tuntui riittävän, tai ainakin suodattimelta lähtevää letkua raottamalla suihkaisi ihan kunnolla bensaa vaikka virrat oli pois. Painemittaria ei ole käytössä joten tiedä sitten onko painetta tarpeeksi vai ei.
-IMM johto irrallaan käy hyvin joutokäyntiä, kierroksia ei oikein halua ottaa, muuten kuin kaasua härnäämällä. Kokeiltu toisella IMM, teki ihan samaa. Johto irti käy, muuten ei.
-Lambdan johtojen irrotus ei vaikuta mitään.
Jostain syystä, joka kerta kun kokeilee jotain muuta bensapumppua kuin sitä alkuperäistä -039:ä, niin toimii vaan hetken aikaa kun kone on kylmä. Alkuperäisellä pumpulla toimii muuten normaalisti paitsi että jättää tielle aina satunnaisesti. :idiot2:
Tai no sillä motonetin (tarvike) pumpulla pelasi viikonlopun yli hyvin, sitten loppui taas meno.
Sekava kertomus mutta niin on vikakin.
-
Jos se ns. pamauttelee imusarjaan, niin kyse ei ole pensan puutteesta vaan sytytyksen väärästä ajoituksesta.
Onko sulla oskilloskooppi - mittaa sytytyksen ajoitus; veikkaan, että virranjakajassa on vikaa. Kokeile lainata jostain se.
-
Sytkävikaa olen epäillyt niinkuin kaikkea muutakin mitä on rekisterikilpien välissä, mutta nyt eniten ihmetyttää:
-Kone pysyy joutokäynnillä IMM-johto irti. Ei muuten. Silloinhan se on vikatilassa ja käy aika rikkaalla seoksella, mutta tekeekö se jotain muutakin samalla, esim. heittää jonkun kiinteän sytkäennakon peliin?
-Toisaalta kun autoon laittaa sen alkuperäisen 340th ajetun -039 pumpun takaisin, se toimii muuten normaalisti paitsi silloin tällöin tekee stopin tien päällä. Olen tuon aikamontaa kertaa kokeillut ja joka kerta sama juttu; alkuperäisellä pumpulla toimii, muilla ei.
Oskilloskooppia ei ole mutta ajoituslamppu löytyy.
-
Sytkävikaa olen epäillyt niinkuin kaikkea muutakin mitä on rekisterikilpien välissä, mutta nyt eniten ihmetyttää:
-Kone pysyy joutokäynnillä IMM-johto irti. Ei muuten. Silloinhan se on vikatilassa ja käy aika rikkaalla seoksella, mutta tekeekö se jotain muutakin samalla, esim. heittää jonkun kiinteän sytkäennakon peliin?
-Toisaalta kun autoon laittaa sen alkuperäisen 340th ajetun -039 pumpun takaisin, se toimii muuten normaalisti paitsi silloin tällöin tekee stopin tien päällä. Olen tuon aikamontaa kertaa kokeillut ja joka kerta sama juttu; alkuperäisellä pumpulla toimii, muilla ei.
Oskilloskooppia ei ole mutta ajoituslamppu löytyy.
...oskilloskooppi... :) ajatusvihre.
Jaa - siis toimii vanhalla pumpulla. Mutta toimihan se vähän aikaa sillä kiinalaisellakin? Voihan se olla vika pumpussakin, mutta ei sen pitäisi pamautella putkessa. Sulla voi olla kaksikin vikaa, mutta toinen vaikuttaisi olevan systytyksen ajoituksessa, eli se vaeltelee, koska välillä toimii ja välillä pamahtelee putkessa.
-
Joo kiinapumpulla pelasi viikonlopun yli hyvin.
Mutta viimeisin kokeilu, volvo seissyt pihalla aamupäivästä:
-IMM johto kiinni, ei käynnisty.
-IMM johto irti, käynnistyy ja käy alkuun normaalin oloisesti mitä nyt hieman paksulla tuntuu seos olevan. Käy sitä huonommin mitä enemmän lämpenee.
IMM kuitenkin paskana?
Nyt siellä on siis -025 pumppu kiinni, siinähän pitäisi tuotto riittää tommoselle vakio B200F:lle.. Sikäli jos se toimii kunnolla.
Edit: Niin autoon kokeiltu aiemmin toista IMM:a jolla se ei toiminut myöskään, silloin kun vika oli päällä.
-
Tosi laiha seos voi ampua imupuolelle.
Jos toimii kylmänä, mutta lämmetessään huononee niin kannattaa mitata lambda.
Jos vika ei ole bensanpaineissa/pumpussa.
-
Niin minäkin muistelin että laihalla seoksella saattaa aivastella imusarjaan. Kummasti vaan saa epäilemään sytkävikaa.
Uusi Bosch-pumppu on kuitenkin tilauksessa ja pitäisi tulla viikonlopuksi. -025-mallinen sekin eli ET/FT-koneisiin tarkotettu..
Luulisin että miksi se käy kylmänä/IMM-johto irti, kun ohjainlaite vetää seoksen rikkaalle=suuttimet pidempään auki niin pienelläkin paineella railista liruva bensa riittää pitämään koneen käynnissä.
Edit: No, pumppu uusittu ja nythän se toimii, tosin siirtopumppua rassatessa tankkilaitteen ruosteinen kansi hajosi. Että sellasta ;D