Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Veteraanit => Veteraanien korjaamo => Aiheen aloitti: Herra47 - 27.07.2016, 15:09:25
-
Hei,
Olisin kaivannut vinkkiä Amazonin käyntihäiriön selvitykseen. Kysessä on B20 Strömbergin kaasuttimella.
Ongelmana on että kovemmilla kierroksilla koneesta loppuu puhti täysin ja se ikään kuin yskähtää. Rauhallisessa taajama-ajossa auto toimii moitteetta ja myös kiihtyy alkuun hyvin, kunnes kierrokset nousevat ja veto loppuu, mutta kaasua höllätessä toimii taas. Ryypyn käyttö ei vaikuta millään tavoin asiaan.
Sytytys on säädetty ja virranjakaja käyty läpi alipainesäätimineen. Bensaa tulee hyvin kaasuttimelle saakka ja kalvo on ehjä. Koneen yläkerta on remontoitu aiemmin ja venttiilit äskettäin säädetty. Kun irroitin huohotinputken, huomasin että kaasua painettaessa sieltä tupruttaa varsin kohtalaisella paineella, joten tein puristusmittauksiset. Näissä 1. sylinterin lukema oli 7 ja muissa 5.
Olisinkin kysellyt ihmisten kokemuksia siitä, että voiko tuollainen puristusten ero yksin selittää käyntihäiriön - ja onko siis koneremontti ainoa mahdollisuus. Vai voisiko tähän olla jokin muu syy ja kannattaisiko esim. kaasutinta vielä säätää tai tutkia tarkemmin?
-
Itse mittaisin bensan paineen pumpun ja kaasarin väliltä ihan ensimmäisenä.
Kuulostaa siltä, että seos menisi laihalle yläkierroksilla.
-
Polttoainepuolen paineita en ole varsinaisesti mitannut, mutta kokeilin syöttää bensaa sähköpumpulla kanisterista suoraan kaasariin, eikä se vaikuttanut moottorin käytökseen. Jos oire voisi johtua laihasta seoksesta kovemmilla kierroksilla, niin kannattaisiko yksinkertaisesti kokeilla säätää seosta kaasarista ja kuinka se pitäisi tehdä? Kaasarin pohjassa on käsin pyöritettävä ruuvi, jolla seoksen säätö ymmärtääkseni tapahtuu.
-
Onko kaasuttimen luistin ja vaimenninmännän välissä oikeaa öljyä ja oikea määrä?
Omassa Strombergissa ei tuollaista ulkoista säätöruuvia ole vaan siinä seoksen säätö
pitää tehdä suutinta siirtämällä ja siihen tarvitaan muistaakseni kolmea erikoistyökalua
riippuen mihin suuntaan suutinta siirretään.
-
Vaimentimessa on automaattivaihteistoöljyä, mutta määrästä ei ole tarkempaa tietoa. Mihin asti putken pitäisi olla täynnä?
-
Ainakin SU:issa tuo öljyn määrä selviää aina helpoiten kun työntää sormen (kaasarin) kurkkuun ja nostaa luistia, jos se on jäykkä ihan ekasta heilahduksesta asti on öljyä tarpeeksi, jos se löysästi nousee yhtään niiin on öljyvaje.
Voisiko olla niinpäin että kaasari alkaa tulvimaan kierroksilla ? Esim että bensapumppu puskee kierroksilla tavaraa (mahdollisesti kuluneuden vuotavien) neulaventtiilien läpi väkisin, jolloin seos rikastuu ihan överiksi ??? Pienillä kierroksilla paineet pysyy pienempinä ja neulaventtiili jaksaa sillon pitää ::)
-
Tuossa tuo mittaustapa öljypinnalle. Eli mäntää sisäänpäin painettaessa vastusta pitäsi tuntua, kun kannesta korkkiin
on matkaa 6mm.
(http://static.mgexp.com/phile/1/133964/PICT0304.JPG)
-
Olisko ihan niin yksinkertainen juttu, että kaasarin kalvo vanha ja väsähtänyt. Omassa oli samanlaisia oireita.
-
Kiitoksia tähänastisista vinkeistä.
Vaimentimessa oli öljyä vähän liikaakin, mutta määrän vähennys ei vaikuttanut tilanteeseen. Kalvo on vaihdettu viime kesänä uuteen ja näyttää edelleen ehjältä, joten vika on tuskin siinäkään. Pitää varmaan seuraavaksi yrittää säätää seoksia.
Onko kenelläkään kokemuksia, että voiko tuollainen oire johtua pelkästään matalista puristuspaineista? Mielelläni yrittäisin kyllä käydä ensin kaikki muut vaihtoehdot läpi ennen mahdollista koneremonttia.
-
Näyttää ehjältä,- mutta kun se kumi väsyy ja löystyy se on yhtäkuin rikki.
Itsekin tutkin puoliautoa käyntihäiriön takia ennenkuin hiffasin tuon.