Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Tekniikka, Viritys, Veteraanit ja Projektit => Projektipäiväkirjat => Aiheen aloitti: sanntero - 17.08.2016, 15:12:53
-
Morjensta vaan kaikille!
Eli otsikon mukaisesti kirjoittelen tässä projektistani. Pitkään olen lukenut foorumeilta eri proektipäiväkirjoja ja sun muuta mukavaa ja ajattelin itsekkin ryhtyä kirjoittelemaan.
Kaikki lähti siitä kun ostin auton huhtikuussa 2015. alkuun ajattelin että ajelu olisi leppoista luisuttelua talvella ja kesällä rentoa ajoa. Noo tuommosessa korissa pikku vapari 2.3 litranen on turhan rauhallinen meikäläisen makuun. Turbotus oli oikeastaan jo auton ostovaiheessa mielessä mutta vasta joulukuussa ajattelin että kai se on pakko ahtaa ja siitähän se sitten lähti. Autoista en paljoa tiedä ja ravintolakokin koulutus ei paljoa hyödytä ;D
Tarkoitus on oppia samalla auton tekniikasta joten apua tarvitaan foorumin asiantuntijoilta ;) Pienestä tehon lisäyksestä on siis kyse ja täytyy yrittää pitää mielessä että kyseessä on kumminkin käyttis 8)
Eli sitten autosta:
Volvo 740 B230f vm90
Autoon laitettu jo:
-Pakosarja mallia sweden exhaust
-T3/t4 ahdin kiinteällä hukkaportilla
-lh 2.4 tonin lastuilla
-ahtoputkisto
-3" putkisto katilla sekä yhdellä vaimentajalla
-siemend dekat 468cc
(https://s3.postimg.org/vd2mxqyi7/DSC_0006.jpg) (https://postimg.org/image/vd2mxqyi7/)
ja kyllä konetila oli kuvia räpsiessä paskanen ::)
Sitten muutamat kysymykset:
1.Mistä kohtaa lamda-anturin johtojen liittimet löytyy ja onko iso homma purkaa liittimet esiin? :idiot2:
sekä toimiiko perus boschin anturi downpipessä?
2.paljonko ahtoja kestää vaparinmännät? ahtimen hukkaportin tehdas asetus n. 0.7-0.8 baaria
Laittelen lisää kuvia ja päivittelen kirjaa kun kerkiän :)
-
Noniin tänään tuli hieman näperreltyä öljyntuloa ahtimelle ja oli kyllä melkoinen työmaa tuo öljynpaineanturin haaroitus muutamalla liittimellä selvittiin
(https://s3.postimg.org/tfjqoafhb/DSC_0003.jpg) (https://postimg.org/image/tfjqoafhb/)
mikäs rele se tämä on? :idiot2: sijaitsee paisarin kyljessä
(https://s3.postimg.org/k21nah6yn/DSC_0004.jpg) (https://postimg.org/image/k21nah6yn/)
-
Kuvassa suutinrele ja lambdan liittimet oikealla, konepellin saranan vieressä.
Seuraa johtoja.
-
2.paljonko ahtoja kestää vaparinmännät? ahtimen hukkaportin tehdas asetus n. 0.7-0.8 baaria
Männän varmaankin kestään enemmän kuin 13mm veivit
Tosta hukkiksesta. Itellä on kanssa 3/4 ahdin kiinteällä portilla joka on porattu miltei läpän kokoiseksi
0,5bar kellolla ahtaa läpi alueen sen 0,5. Laatikko ei hajoa ekassa vedossa
Ruuvaamalla hukkiksen tankoa lyhemmäksi saa ahdon nuosemaa 4000rpm jälkeen
Nyky asetuksella paine "karkaa" 4000 -> 6000rpm 0,5 ->1,2bar.
Sun vakiokokoinen hukkis ja 0,7-08 kello voivat aiheuttaa ahdon karkaamista = porttaa hukkis ja laita löysempi kello
Vihreät suuttimet loppuvat ihan kärkeen ja aivan huomaamatta. Kone voi hajota sekunneissa
-Paljonko tähnä mennessä on mennyt rahaa?
-Laajakaista lambda maksaa 200-250e. Tällä säästää ainakin yhden koneen
-
Vihreät suuttimet loppuvat ihan kärkeen ja aivan huomaamatta. Kone voi hajota sekunneissa
Hyvin mahdollista/erittäin todennäköistä kun käytössä tämä lastu
-lh 2.4 viikinkilastu jolla pitäisi saada ahdot sinne 1-1.1 baarin kohdalle
Männistä sen verran, että vaparimännän laki on vahvuudeltaan n.6mm patin kohdilta. Turbon mäntä sen verran enempi, että kestää sinne 500hp tontille. Se taas, että kuinka paljon enempi? En tiedä, en ole mitannut :D
-
-Paljonko tähnä mennessä on mennyt rahaa?
-Laajakaista lambda maksaa 200-250e. Tällä säästää ainakin yhden koneen
Rahaa on menny arviolta joku 1500e en ole tarkkaa summaa uskaltanu laskea ;D
Tilaukseen lähti PLX DM-6 Gen 4 laajakaista jossa ilmeisesti myös kapeakaista lähtö moottorinohjaukselle.
-
Rahaa on menny arviolta joku 1500e en ole tarkkaa summaa uskaltanu laskea ;D
Tilaukseen lähti PLX DM-6 Gen 4 laajakaista jossa ilmeisesti myös kapeakaista lähtö moottorinohjaukselle.
Jos LH niin ei toimi
-
Jos LH niin ei toimi
Syystä että? Anturi liian hidas reagoimaan? ???
-
Syystä että? Anturi liian hidas reagoimaan? ???
Tuossa hieman tutkiskelin ja lukaisin että aika moni saanut toimimaan lh:n kanssa. Joillakin käynyt suoraan ja toiminut ongelmitta ja jotkut sanovat että tieto tulee eculle liian nopeasti mutta tätä viivettä voi ilmeisesti säätää? Katellaan ja ihmetellään kun saan mittarin asennettua ;)
-
Innovaten ilmeisesti saa toimimaan säätämällä, PLX ei. Ei ainakaan tähän mennessä pahemmin ole säätöjä löytynyt..
-
Noniin nyt ois viimeiset osaset laitettu paikoilleen ja auto olisi käynnistämistä vaille valmis. Noh avainta kääntäessä moottori pyörittää, kipinää löytyy, kierroslukumittari liikkuu hieman mutta ei käynnisty. Mistähän sitä lähtis vikaa etsimään? :idiot2:
-
Jos tulee bensaa ja kipinää, ajotukset on kunnossa ja on puristuksia niin nelitahtimoottorin pitäis käydä.
-
Elikkäs auton kanssa pähkäilty ja todettu että suuttimet eivät aukea. Bensaa tulee kiskolle asti mutta siihen se sitten jääkin. Suutin rele kokeiltu ja toimivaksi todettu. YKK-anturi vaihdettu. Suuttimien etuvastus on kytketty suutinreleestä lähtevään johtoon joka menee suuttimille. (vihreä johto)
-
Vika paikannettu!
Suuttimien etuvastus oli joko väärässä paikassa tai vääränlainen. Kumminkin tämä esti suuttimien aukeamisen. Auto käynnistyi vaparin korkeaohmisilla suuttimilla kun etuvastus oli ohitettu. Ajattelin muutenkin tilata siemensin dekat (468cc). Onko kokemusta noista suuttimista? 8)
-
Noniin Tässä on ollut kaikenlaista säätöä auton kanssa ja tänään oli volvo ensimmäistä kertaa liikkeessä ominavuin. Tyhjäkäynti tasasta ja lambda arvot kohdillaan. Kovia vetoja ei tullut otettua mutta kyllähän eteenpäin päästiin joutuisammin ;D
Semmoinen vika siihen saatiin että kun vedon jälkeen painaa kytkimen pohjaan, auto sammuu. Mittari näyttää afr 10-11.
-
Dumppi?
-
Dumppi?
ei löydy moisia autosta
-
Nyt löyty toinenkin vika. Ajossa öljyntäyttökorkki lensi johonki ja konehuone täynnä öljyä >:( Mikähän perkele moisen paineen saanut tuonne
-
ei löydy moisia autosta
Onko bypassia? Jos ei niin tekee tuota että sammuu ja samaa tekee myös dumpilla. Bypass ainoa toimiva vaihtoehto jos imm vakio paikalla ahtimen imupuolella. Tosta öljykorkista ei tule muuta mieleen kun ettei ole tarpeeksi tiukka ja päässyt löystymään auki tai ollut huonosti paikoillaan.
-
Onko bypassia? Jos ei niin tekee tuota että sammuu ja samaa tekee myös dumpilla. Bypass ainoa toimiva vaihtoehto jos imm vakio paikalla ahtimen imupuolella. Tosta öljykorkista ei tule muuta mieleen kun ettei ole tarpeeksi tiukka ja päässyt löystymään auki tai ollut huonosti paikoillaan.
Joo pitää tutkia tuota by passjuttua. Löyty irtonainen letku tuolta imusarjan alta joka olisi pitäny olla kiinni siinä huohottimen letkussa. Voipi olla että aiheuttanut kyseiset viat.
-
Meneekö huohotin letku imusarjaan? Silloinhan ahdin lykkää paineen myös alakertaan.
Sen pitää mennä imuputkeen ennen turboa. Ja mietin että se aiheuttaa myös sammumisen, jos siellä kampikammiossa on 1 bar ahdettuna ilmaa joka sitten kaasuläpän sulkeutuessa pääsee takaisin imusarjaan. Ja letkun irrottua se on iso imuilmavuoto.
-
Meneekö huohotin letku imusarjaan? Silloinhan ahdin lykkää paineen myös alakertaan.
Sen pitää mennä imuputkeen ennen turboa. Ja mietin että se aiheuttaa myös sammumisen, jos siellä kampikammiossa on 1 bar ahdettuna ilmaa joka sitten kaasuläpän sulkeutuessa pääsee takaisin imusarjaan. Ja letkun irrottua se on iso imuilmavuoto.
Eli huohotus toimisi ja ahdot ei pääse kampikammioon jos laitan sen paksumman huohotos letkun päähän semmoisen filtterin ja tukin kaasuläpän edestä reiän johon letku vaparissa tulisi. Tällöin kaasuläpän sulkeutuessa ahdot eivät menisi letkua pitkin alakertaan?
-
No... Paremmin kuin nyt.
Jos laittaisit sen alkuperäis tyylisesti letkulla turbon imuputkeen, saisit sinne pienen alipaineen ahdoilla ja toimisi loistavasti.
-
No... Paremmin kuin nyt.
Jos laittaisit sen alkuperäis tyylisesti letkulla turbon imuputkeen, saisit sinne pienen alipaineen ahdoilla ja toimisi loistavasti.
jeps ehkä viisainta toteuttaa niin :D
-
(http://www.lintsi.info/wx/volvo/940_b230ft/CIMG0660.JPG)
Kuvassa näkyy kannen yli menevä letku.
-
Jeps pitää väkertää letkulle paikka tuonne imupuolelle
-
Nyt on huohotus laitettu kuntoon eikä kerää enää painetta alakertaan ;D
Sama vika on edelleen.. eli auto sammuu kun antaa kaasua ja painaa kytkimen pohjaan. Tai vaihdevapaalla käyttää jossain 3000 kohdalla.
Alkaa usko loppumaan :P
-
Niin olikos sulla sitä bypassia?
-
Ei ole
-
Vika on siis tiedossa, jotenka ei korjaaminenkaan luulisi vaikeaa olevan?
-
Noniin päivitellääs tätä päiväkirjaa hieman.
Eli vika korjaantui dumpin asennuksella. (dumppi sen takia kun sain kaverilta ilmaiseksi ja oli helppo asentaa)
Auto toimii tällä hetkellä kuin junan vessa. Penkissä käytettiin ja tulokseksi saatiin 200hv 339nm @0.6bar
Eli omaan makuun sopivat lukemat. Leimallakin käytiin ja ainoa huomautus tuli takavalosta joka oli palanut.
Nyt toistaseksi ajoa vaan ja suunnittelemaan auton tulevaisuutta. Todennäköisesti ei nämä lukemat riitä.. ;D