Volvo Racing Club Finland - Koko Suomen Volvofoorumi
Keskustelua Volvoista => Offtopic => Yleiset autojutut => Aiheen aloitti: Taavi.H - 19.04.2017, 23:02:06
-
Eduskunnasta kuuluu kummia. Kansanedustaja Mika Kari (sd) ehdottaa erittäin järkevältä kuulostavaa lakimuutosta:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704182200104569_uu.shtml
Lakialoitteessa esitetään poliisilain muuttamista niin, että tekninen valvonta tulee toteuttaa liikenneturvallisuutta edistävissä paikoissa, kuten tienristeyksissä sekä alueilla, joissa liikkuu paljon jalankulkijoita ja erityisryhmiä. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi päiväkodit, koulut ja palvelutalot.
”Kameratolpat ja valvonta tulee merkitä näkyvästi valvonnan ennaltaehkäisevän vaikutuksen korostamiseksi”, aloite esittää pykälän sanamuodoksi.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan jäsenenä pitkään toiminut liikennelääketieteen professori Timo Tervo sanoo kannattavansa esitystä.
Tervon mielestä Suomessa toteutettu automaattinen nopeusvalvonta on nurinkurista: Jos oikeasti haluttaisiin, että nopeudet laskisivat riskipaikoissa, kamerat pitäisi sijoittaa sinne ja ne olisi merkittävä mahdollisimman näkyvästi.
- Meillä ne on piilotettu niin, että saataisiin mahdollisimman paljon sakkoja, Tervo toteaa.
Tämän esityksen toivoisi menevän eteenpäin, vaikka sitä opposition kansanedustaja esittääkin!
-
Kohta tulee jonkun palsternakan tms. ympäripyöreän diblomaattinen mielipide asiaan, jossa toteaa Mika Karin ja Timo Tervon olevan väärässä.
Ei tule menemään koskaan läpi, vaikka sitä minäkin toivoisin.
-
vaikka sitä minäkin toivoisin.
Vaasan Palosaaressa tämä touhu on ihan rektumista. Ei minkäänlaista valvontaa missään, rajoitus 30km/h, päiväkoteja ja kouluja tien molemmin puolin. Siltikin bussikuskit painaa 70km/h lasissa muiden autoilijoiden ohella.
Luojan kiitos tänään oli yhden koulun edessä musta tunnukseton maija ja kamera takakontissa. Puolison kun jätin pois kyydistä niin kolme autoa maija kerkesi kuvata tuona minun 20s pysähdyksen aikana..
-
Enemmän tota nopeus valvontaa pitäs juurikin saada kriittisiin paikkoihin,hiljane maantie, ketä kiinnostaa jos nyt satut ajamaan 80 alueella 100km/h? vedäppä koulun kohalla 30 rajotuksella +50km/h ::)
-
Enemmän tota nopeus valvontaa pitäs juurikin saada kriittisiin paikkoihin,hiljane maantie, ketä kiinnostaa jos nyt satut ajamaan 80 alueella 100km/h? vedäppä koulun kohalla 30 rajotuksella +50km/h ::)
Hämeenlinnassa Ruununmyllyn koulun kohdalla on välillä ajonopeudet sellaisia (30km/h aluerajoitus), että viereisellä 10-tiellä (60km/h rajoitus) jää autot kakkoseksi. >:( Ajohidasteet koulun toisessa päässä oikein provosoivat ihmisiä painamaan kaasupolkimen lattiaan. Juurikin tällaisille alueille kameravalvontaa tai ylipäätään jotain valvontaa pitäisi saada, ei välttämättä isolle tielle alamäkeen.
Itse liikun edellä mainitun koulun kulmilla joka päivä jalan, ja voin sanoa, että monenlaista suharia olen kymmenen vuoden aikana nähnyt.
-
läpi 9-tien kamerat on aina keskellä parasta ohitus suoraa osuudellaan, tai ihan just heti kun vaihtuu 100->80 eli varmat sakkopaikat.
-
Nopeusrajoitus saisi olla merkattu joka kameraan. Oikeastaan rajoitukset saisivat näyttää kameroilta.
-
Kaupungit vastaavat kameroiden paikoista katuverkolla. Polisit vain liikkuvasta pakustaan.
Kaupungit voisivat vaikka heti ostaa sata kameraa ja asennuttaa ne... Eri asia riittäisikö poliisien resurssit setvimään kaikkia välähdyksiä, ainakin alkuun.