Morjens taas pitkästä aikaa. On taas tapahtunut kaikkea uutta ja ihmeellistä, niin voi päivittää.
Aloitetaan kertomalla hyvät uutiset, eli keltainen T5-R on herätetty henkiin muutaman vuoden talviuniltaan.
No kerrottakoon ensin vielä sellainen uutinen, että vanha hopeinen XC70 on tullut takaisin omistukseeni. Alunperinhän minä möin sen isälle, kun ostin bemarin ja sitten vaihdoin bemarin siihen ocean raceen. Se Volvon automaatti ei sopinut omaan kouraan mitenkään vaikka yritin kyllä antaa sille mahdollisuuksia vaikka miten. Eniten varmaan häiritsi se, että ei se Volvon automaatti ole kovinkaan taloudellinen sitten kuitenkaan.
No isä möi sitten oman mersunsa pois ja alkoi ajamaan minun vanhalla XC:llä eikä siinä kauaa mennyt, kun se tykästyi sen auton taloudellisuuteen ja erityisesti siihen, että siihen ei tarvinnut upottaa rahaa joka huollossa tonneittain. Kerran sitten se tarvitsi autoa johonkin reissuun eikä sen oma ollut just sillä hetkellä saatavilla, niin lainasin sitten merikonttiani sille, että käy tuolla asioilla, kunhan et vedä tupakkaa autossa. Taisi tykästyä automaattiin sen verran, että sen reissun jälkeen sain sellaisen "hevosenpää sängyssä" tarjouksen, etten voinut enää kieltäytyä autojen vaihdosta. Toki, kun otin vanhan XC:ni takaisin, niin suoraan sai ajaa lasinvaihtoon, sisustan pesuun, otsonointiin ja korjaamolle ABS valon takia. Mutta ei haittaa. Ja onhan se hauska ajatella, että on niin hyvä auto, että se kannattaa ostaa kahdesti.
Siirrytään seuraavaan pitkäkattoon: Ajattelin tänä vuonna pitää välivuoden italian orista. Täytyy pitää kilometrit matalana jos sitä lähtisi jossain vaiheessa päivittämään tuoreempaan versioon. Kaivoin sitten tallin perältä vanhan kunnon kasipätkän ja ajoin sillä konttorille vikalista mielessäin. Katsuri löi leiman paperiin ja minä jäin ihmettelee, että mikä homma. Ei voi mennä läpi. No oli siellä joku hikoileva iskari, mutta siinäkin oli vielä resonanssitaajuus hyvällä mallilla.
Kumit ulvoten lähdin ajelee ennenkuin joku muuttaa mielensä ja antaa ajokieltoa. Ehdinkin sillä hetken ajelee, kunnes ensin alkoi haista glykooli sisällä. Varmaan mennyt jotenkin vihkoon se lämppärin kennon vaihto silloin kauan sitten. Vähän tuntui kuskin lattiakin kosteahkolta, mutta tuulilasi ei kuitenkaan mennyt huuruun. Sen verran olen jo laiskistunut, että soitin suoraan korjaamolle. Mukava on ollut kuunnella pitkästä aikaa 5 sylinterisen bensaturbon sulosointuja. Tosin orkkis äänenvaimentimet vie jonkun verran ajamisen ilosta pois varsinkin kun on tottunut siihen, että Ferrarilla täytyy ajaa korvatulpat päässä.
Loppuun pakolliset kuvat banaanista
Kilpi on luonnollisesti vain rekvisiittana
