Jahas edellis päivityksestä on kulunut yli 2 vuotta, ei siinä, ei nimittäin ole ennen tätä viikkoa edennyt mihinkään edellispostauksesta.
Tällä viikolla saanut sen verta tehtyä että korigrilliä varten tehnyt nostokorvat, tosin niitäkin tulen vielä muuttamaan, koska keulassa olevat ei tule kestämään ja takapäässä olevat tulee tällä hetkellä lokasuojien tielle, joten muutan vielä ne että saa lokaritkin sovitettua paikalleen korin grillissä ollessa.
Etupään kiinnitys muuttuu niin että tulee ohjaussimpukan sekä apusimpukan pulttien kohtiin. Rungot on ruostunut etupäästä ulkopuolilta, joten käytän neauki ja korjaan ennen grilliin laittoa. Näistä kuvia alapuolella niin ehkä selventää asioita

Koitetaan muistaa päivittää tätäkin sitä mukaa kun edistyy.
Tekniikka on vieläkin avoinna, tuleeko esimerkiksi Amazonistani B20E kone Webereillä, R-nokalla yms, vaiko tuleeko jotain muuta, ei tiedä vielä.






Sen verran tätä on joku kyläseppä joskus korjaillut, että tosiaan kuskin kyljessä oli tosi reilulla kädellä vedetty kittiä, keulaputken hitsaussauma näkyy yhdessä ylhäällä olevassa kuvassa, sekä perähiekkapelti on n. 1,5cm liian sisässä. Eli,kun takaluukun laittaa hollilleen niin luukku jää 1,5cm raolleen alareunasta.

Täytyy.näitä ruveta hieromaan kun grilliin saa.