Eli talvidieseliä tankkiin, kuten jo aiemmin totesit laittavasi. Jos en väärin ymmärtänyt, lämpimässä kesälaatukin pelittää. Muutoin varastointiongelmat tullee vasta kun säilytetään vuosikausia..
Totta että auto kuluttaa jonkin verran sähköä kokoajan, mutta ovet lukossa ja laitteet suljettuna melkoisen vähän, suhteessa akun kapasiteettiin. Viime talvena kakkosauto -05 D5 V70 seisoi ulkona käytön puutteessa 1-1,5kk koskematta, jos satunnaisia ovien avauksia ei lasketa. No lumitöitä piti tehdä melko usein, ettei hautaudu. Lähti käyntiin ongelmitta, kun pakkasta oli -23. Liikkeellelähtö ja lämpeäminen tuntui (kuullosti) pahalta. Uuden akun, alkuperäisen tilalle, kärry sai saman vuoden syksynä.
Silloin kukaan ei (muistaakseni) osannut kertoa missä kipukynnys menee, kauan auto voi seistä ennen kuin akku on tyhjä/virta ei riitä käynnistymiseen.
Onko ohje, jonka joskus sain wanhemmilta venemiehiltä väärä? Suositus oli ladata akku täyteen syksyllä, varastointi viileässä tasalämpöisessä varastossa ja säilytyksen puolivälissä akkua puretaan esim. 5-15w lampulla ja taas ladataan täyteen.
Ohjetta en ole ikinä noudattanut. Perusholto on ollut katkaista päävirta ja startata keväällä. Omat vehkeet on vaihtuneet useammin, kaverin -02 veneen akku on hoitamatta, veneessä säilytettynä , ilman latauksia edelleen kunnossa. merkki muistaakseni Delco.