Pakukin ruvennut edistymään, palaneet johdot on selvitelty. Enää tarvii kolvata uutta johtoa tilalle.
Lattiaa purkaessa otin ruostepaikkoja kiinni.
Ei ollut valkoista maalia niin vedin sitten mustalla.

Lattia tullaan eristämään bitumilla täysin, niin ajattelin etten sen takia lähde sopivaa maalia hakemaan.

Kylkeen aloiteltu eristämistä.
Tähän päälle tulee 20mm rouhepuristelevyä.

Katto purettu, samalla sain selviteltyä mistä vesi vuotaa. Puran vielä valtion johdot ja imurinletkun pois.


Näistä takapään läpivienneistä vesi tuli läpi.
Kun kerkeän jatkamaan niin hitsaan kaikki katon läpi viennit umpeen.

Vähän kerkesin jo aloitella.


Kyllä tämä vielä valmiiksi tulee, vaikka välillä tuntuu hommaa olevan liikaa... Eikä tuota aikaakaan turhan paljoa ole

Palon aiheutti webaston itse tehty "johtosarja" ainakin oli sen näkönen kun johtoa menee ristiin rastii ja on jos jonkilaista relettä ja kytkimiä välissä.
Webaston otin nyt kokonaan pois käytöstä, täytyy kattoo jos jossain vaiheessa vien ihan webaston liikkeeseen johdotettavaksi.
Uuden kattopaneelin joutuu tekemään myös,
Vanha on lasikuidusta ja pellistä. Painaa ihan älyttömästi.

Tuosta leikkaan ilmansuulakkeiden paneelin talteen.
