Räpellyskausi on taas alkamassa joten tökeröä herättelyä topikille. Vanhat kuvat ovat vaihtaneen osoitetta niin aloitetaan virkistämällä muistia siitä, mistä on lähdetty liikkeelle (korjailen vanhoja postauksia toiste).
Auto näytti syksyllä ostokunnossa tältä:

Nykyään auto näyttää suunnilleen tältä:


Kuvien jälkeen vänkärin puoleinen särö etupuskurista on jo siistitty ja maalailtukin vähän päälle. Ovenkahvat saivat mustavahakäsittelyn tänään ja sama pitäisi kai vielä toistaa sivupeilienkin harmaille muoveille (vaikka sekä ne kuin ovenkahvatkin näyttävät hämäävän tummilta noissa kuvissa). Etupuskurin käsittelyn voisi koittaa uusia (?) kun tuo ällistyttävän hyvin tummennettu puolimetrinen kaistale paistaa edelleen aika hyvin (en tiedä mitä sille on tehty, jostain syystä etupuskuri ei reagoi kuumailmapuhaltimeen).
Aurinkoisen iltapäivän projektina halpakorjasin maskin ympäristön siistimmän näköiseksi, lähtötilanne oli kauttaaltaan tämä:

Ja putsauksen + päällemaalauksen pikakonstilla syntyi näppärä illuusio siisteydestä (jota ei toki silti läheltä parane tarkastella):

Maski itsessään olisi periaatteessa pienen maalailun tarpeessa, mutta epäilyttää vähän lähteä säleikköä maalailemaan. Liekö sitten säröilevä vanha maali yhtään sen huonompi kuin valunut uusi maali. Kromireunus ja logo ei ole lähtemässä vaikka maalailemaan ryhtyisinkin.
Ehkä vappuna lähtisi vahaamaankin jo.