Hep!
Aloitanpas uuden aiheen, kun ei korjaamo ja Internet osannut ainakaan heittämällä antaa vastausta. Joskohan täällä olisi jollain tullut vastaan jotain samantapaista.
Eli 1999 S80 2.9l bensa/manuaali Volvossa on seuraava ääniongelma:
Moottori käy tasaisesti, ei seilaa tai mekkaloi ylimääräisiä paitsi otsikossa mainituilla vähän päälle 1500:lla ja tilkan päälle 3000:lla kierroksella.
Ääni kuuluu sekä vapaalla, että ajossa. Tosin vapaalla vaimeampana.
3000:n kierroksen extramelu on huomattavasti voimakkaampaa, kuin 1500:n tuottama.
Autoon on juuri tehty jakopää remppa, jossa on vaihdettu remmi, jakopään pyörät ja pumppu ja apulaitehihna sekä tarkisteltu apulaitehihnan pyöriä, eikä niissä ollut mekaanikon mukaan mitään vikaan viittaavaa.
Lontoon kielisillä sivuilla ainoa löytämäni vastaava tapaus oli pakoputken resonanssi, jonka nuo kyseiset kierrokset herättelevät. Muissa vastaavissa tapauksissa melu rajoittui pääasiassa yhteen kierroslukuun tai 1500:n ja 3000:n kierroksen väliin. Minun meluni kuuluu tosi pienen kierroslukuikkunan sisällä ja vaimenee täysin noiden kierroslukujen välissä.
Odottelen mielenkiinnolla teidän arvoisien kanssa-autoilijoiden valistuineita arvauksia.
