Viikonlopun aikana saanut paljon "Must do" listalta vähennettyä töitä. Jouduin tekemään vielä kaasutinvivusto vol.3 jotta sai kaasuttimet pelaamaan kunnolla, oli vähän suunnittelu virhettä tuossa vol.2 tekeleessä, niin loppui liikerata kesken, eikä läpät olleet täysin auki vaikka pedaali oli pohjassa, mutta nyt pitäisi pelata. Sitten asentelin 200 sarjalaisen rullavyöt paikoilleen ja suhteellisen kivuttomasti onnistui. Ainoastaan lattiakiinnikkeeksi piti väsätä sellainen raudanpala jossa on korva ylöspäin, sekä kääntää vyöt juuresta kerran kierteelle, jotta sain ne pelaamaan oikein. Eli aika simppeliltä tuntui istuttaa 200 sarjan vyöt amazoniin.
Nyt vien pirssin kaverin tallille, jossa säädetään kaasuttimet kunnolla iskuun, kun se ymmärtää noitten päälle huomattavasti allekkirjoittanutta enemmän. Ja sitten nokkapelti paikoilleen ja jossei muita ongelmia ilmene niin vilauttaan leimasedälle.

Seuraavat viat kyllä vielä vaivaavat.
- Latausvalo palaa, pitäis saada joku kavereista jolla on yleismittari pyörähtään tallilla.
- Kierroslukumittari ei pelaa vieläkään, muuten näyttäisi pelaavan mutta neula vain pomppii epämääräisesti.
- Pitkien merkkivalo palaa kokoajan, välähtää kyllä kun vaihtaa jalkakytkimestä muttei sammu.
- Taka-akseli tiputtaa öljyä jostain sieltä isontukivarren korvan juuresta, siellä oli aika pahoja syöpymiä ja hitsasin niitä jo aikanaan parempaan kuntoon, mutta ilmeisesti joku reikä sinne on jäänyt.