Kuten kaikki varmaan huomasivat, palvelut olivat viikonlopun ajan nurin.
Tilanne lähti liikkeelle siitä, että tarkoitus oli päivittää palvelimen komponentteja, jotta olisimme voineet hieman kehittää foorumia ja etenkin tuota etusivua. Mutta kaikki ei mennyt kuin Strömsössä ja onnistuin päivityksillä saamaan aikaan tilanteen, jossa palvelimella oli yhteensopimattomia osasia eikä suostunut liikkumaan eteen eikä taakse. Osasyyllinen tässä oli jo yli 5 vuotta vanha virtuaalikone ja vanhaa tekniikkaa oleva palveluntarjoajan virtualisointialusta, jossa tiettyjen osien päivittäminen ei onnistunut.
Tätä tilannetta minä ja TOK yritimme ratkaista koko perjantai-illan ja vielä lauantainkin puolelle, mutta lopulta jouduimme nostamaan kädet pystyyn, tarvimme palveluntarjoajan apua. Samassa kyspyi päätös jota on suunniteltu muutenkin jo hetken aikaa eli virtuaalipalvelimen uusiminen. Viikonloppu tässä hidasti ongelman ratkaisua, vaikka hattua täytyy nostaa palveluntarjoaja Sigmaticille joka kuitenkin vastasi myös viikonloppuna tukipyyntöihimme, vaikkei sitä meidän palvelusopimus heiltä varsinaisesti edellyttänytkään. Sunnuntai-illalla oli tämä uusi palvelin sitten käynnissä, tänään maanantaina saatiin siirrettyä datat vanhalta palvelimelta tänne ja noin kuuden aikaan foorumi sitten oli jo käynnissä.
Tämä oli VRCF:n historian pisin käyttökatko, noin 75 tuntia. Pahoitteluni tästä. Laskeskelin tuossa viikonloppuna, että yhteensä hyvin pyöreästi viiden vuoden ja neljän kuukauden aikana yhteensä foorumi on ollut alhaalla reilut sata tuntia, josta tämä viimeisin siis suurin osa. Karkeasti siis foorumi on ollut 99,8% ajasta toiminnassa. Ei näin pitkiä katkoja silti saisi tulla ja sataan prosenttiin täytyy pyrkiä.

Katkon aikana myös hieman suunniteltiin keinoja, joilla tällainen ja muut yllättävät ongelmatilanteet voitaisiin välttää sekä meillä olisi myös paremmat varajärjestelmät tarvittaessa.
Tämä tilanne lähti liikkeelle siis foorumin ja yhdistyksen sivuston uusimisesta. Lähiaikoina tullaankin näkemään uudistuksia, nyt kun meillä on uusi tehokas palvelin jossa myös täysin uusi linux-käyttöjärjestelmä sekä palveluntarjoajan puolelta parempi virtualisointialusta. Näistä sitten tarkemmin myöhemmin, mutta ulkoasua ja toiminnallisuutta tullaan parantamaan.
Tässä voi nyt esittää kommentteja, kysymyksiä, haukkua tai kiittää ylläpitoa ym. Sana on vapaa.
