Tdi sai tänään taas hieman huomiota, vaihtelin uusilla kärjillä olevat suuttimet. Samalla vaihtui hehkut uusiin alkuperäisiin kun siinä vieressä touhus. Onko joku joskus jollain saanut ne hehkujen kumitutit tms. ehjänä irti? Kaikki poikki kun niitä varovasti koitin nyppiä pois

Muuten tullut vaan ajeltua. Tosin välillä ei käynnisty vaikka kuinka starttaa. Mahtaakohan olla joku rele menossa vai eikö vain tunnista avaimen sirua. Virtojen poiskäyttäminen saattaa auttaa siihen tai sitten ei. Aina on kuitenkin liikkeelle päästy kun on jaksanut tarpeeksi renata ja odotella

XC sai kesärenkaat alleen kahdeksas päivä. Ensin oli motivaatio hukassa tehdä vannetyöt, ja kun sain ne tehtyä en löytänyt soviterenkaista kuin kaksi. Ja tuntui olevan 76->65.1 renkaat aika harvassa

Faijapuoli sorvasi sit töissä ainesputkesta sopivat holkit, kiitos hänelle

Ja reilun rasvan kanssa paikalleen että lähtee vielä syksyllä irti. Samalla kävin jarruja läpi, takaa oli pari liukua hieman jämähtänyt, mutta ei ollut jumissa kuitenkaan. Palat ja levyt vielä hyvät, käsijarrukengät hieraisin hiekkapaperilla. Silti ei tullut hyvä. Jos sen säätää hieman laahaavaksi kun rengas irti, niin ei se juuri mitään silti jarruta kun sitä hiekalla koittaa. Letkutkin pitää taakse vaihtaa vielä ennen leimaa, molemmat halkeillut pahasti.
Samalla kun siinä touhusin auton ympärillä, muistin että se pitää vittumaista vikinää kun käyttää tuulilasin pyyhkijöitä. Loppupeleissä vikana oli tämä:

Ruosteinen ja pahasti urille kulunut kuskinpuolen akseli. Koitin aikani sovittaa kasipätkän mekanismia, mutta vaikka lähellä olikin niin silti en alkanut tekemään vaadittavia muokkauksia että se olisi sinne sopinut. Piti siis yrittää korjata alkuperäistä:

Eli kempillä täytehitsaten ja smirkelillä noin suunnilleen sopivaksi. Jämpti tuli ja reilusti rasvaa liukkariksi. Kestää mitä kestää mutta nyt ainakin tietää mistä etsii kun siihen jotain uutta vikaa tulee.