Xc90 04 kyseessä. Viaton peli ollut, mutta nyt on ilmaantunut pari mystistä oikkua. Kuskin selkänoja säätyy toisinaan itsestään taaksepäin. Ei muistipenkki. Kun istahtaa autoon, on aika erikoinen fiilis, kun selkänoja onkin yllättäen lähes makuuasennossa. Mistähän voisi moinen johtua? Toinen outous on pissapoika. Lakkasi antamasta vettä tuulilasille. Alkoi siten, että välillä toimi välillä ei. Eli tukossa ei ole. Erikoisuutena oli, että takalasille meni vettä sekä viikseä vetäessä että työntäessä. No vaihdoin pumpun. Ei muutosta toiminnassa. Vaihdoin pumpulta lähtevät letkut ristiin. Näin tuli vettä lasille, kun työnsi viiksestä ja vetämällä vesi meni takalasille. Eli toimi tasan toisinpäin kuin pitäisi mutta toimii kuitenkin. No tyytyväisenä ajattelin, että mahdollinen tukos tai jumittava takaisku korjaantui ja vaihdoin putket takaisin oikein päin. Vika palasi. Vesi meni takalasille molemmilla viiksen suunnilla. Nyt letkut on taas laitettu ristiin, kun näin tuulilasille sitä tilee vaikkakin viikseä työntäen. Onko jollain kokemusta tällaisesta tai ajatusta mistä voi johtua?