Onpa aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä, silkkaa laiskuutta vain

Amukan talviunet päättyivät huhtikuun puolivälissä. Talvehtiminen oli mennyt muuten hyvin, mutta jyrsijät pkeleet olivat käyneet nauttimassa Birdin interiööristä. Ensin huomasin omituisen aromin ja siinä kun nuuhkin ympäri kabiinia, niin olihan siellä jotain näkyvääkin. Elikoita ei näkynyt, mutta kylläkin niiden jyrsimiä reikiä kattoverhoilussa. Molemmissa c-pilareissa oli reiät ja lisäksi taustapeilin vierestä oli myös kurkistettu. Harmittaa sikäli, kun tuo verhoilu oli ihan ehjä ja siisti tähän mennessä. 13 talvea Bird on viettänyt tuolla ladossa ja nyt ekaa kertaa oli tällaista toimintaa. Myyräkuumetta ei sentään ole vielä puhjennut
Kesäkaudella ei ole ihmeempiä muutoin tarvinnut tehdä. Katkojan kärjet säädin pari viikkoa takaperin, kun kulku ja käynti oli huonontunut.
Konttiin on sitten hieman enemmän tehty hommia. Suurin muutos on ollut etanoliin siirtyminen eFlexfuel-boksin avulla. Sekään operaatio ei mennyt ihan helpoimman kautta. Aikanaan niistä kirjoittelin tuolla korjaamo- ja E85-osioilla, eikä niistä nyt enempää. Homma tuntuu nyt toimivan, kolmisen kuukautta on mennyt pelkästään viinalla.
Muutoin heinäkuussa vaihdettiin jakohihna, kiristin, nokka-akselin stefa ja kampiakselin etustefa sekä apulaitehihnat. Etanolin myötä vaihdoin myös pa-suodattimen. Osansa sai myös kardaanin kannatinkumi, joka vaihdettiin talvella ja tietenkin jyristeli. Pienen jyrsinnän jälkeen on paljon miellyttävämpi.
Kesäloman aluksi 3 viikkoa sitten vaihdatin tuulilasin. Alkuperäinen sai väistyä, kun tietyissä valaistusolosuhteissa oli jo näkemisongelmia. Puuttuneet/kulahtaneet reunalistat vaihdoin samalla janne81:ltä hankittuihin ja hyvin istuvat nyt.
Tässähän tätä jo olikin.