Heipsan, pientä saatu aikaiseksi.
Rattiakselinkin tosiaan muokkasin, piti saada kunnon nivel, joten semmonen tuli kakslankusta.
Sitten tulikin huomattua, että "kojelautaputki ottaa vastaan, joten siihen piti askarrella pieni mutka.
Sitten pitikin kiinnikkeitä alkaa tekemään. Pohdiskelujen jälkeen päädyin tälläisiin, ovat pultattavat.
Tein tuohon pinnapultit, niin saa tarvittaessa laskettua putkea lisäämällä putken yläpuolle jonkunlaisen spacerin.

Tähän toiseen tuli sitten käytettyä suunnittelua enempi.



Yleiskuvaa.

Eilen tulikin mentyä aluksi vain kanttailemaan lokasuojista kantteja, siitä se idea sitten lähti. :mrgreen:
Aikaisemmin oli siis hyvin hennon pienet kaaret. Ruosteet kerkeisin hitsuutella niistä kesänä, eli turhaa työtä tuli silloin tehtyä.
Eli ennen oli tälläiset: Ulkonemaa on 20mm

Pussihousut tykkää, kun klassikoita pilkotaan, joten ihan niiden iloksi kuva 242 "raiskaamisesta" :mrgreen: Jokkikseen tuokin menee.

Sitten lähetiin pilkkomaan omaa lokasuojaa.

Sisäloksua otettiin tosiaan saman verran pois, jotta se jäisi tasalle.

Sitten heppailtiin tasaisesti kiinni.

Jonka jälkeen hitsattiin kunnolla saumat.

Kaari soviteltiin samalla tavalla kuin toisellekin puolelle.


Ei ota väärinpäin asennetut 240 pellitkään kiinni, vaikka päällä on muhkut kumit.
