No olisiko omassa olemuksessa ja asenteessa jokin vaikutin
? Itse olen koko elämäni ajan saanut asiallista palvelevaa ja jopa ammattitaitoista
suhtautumista lähes kaikissa liikkeissä missä olen asioinut. 
Varmaan, lienee liikaa vaatia oikeaa osaa tai edes ymmärrystä selitetystä asiasta.
Paras aspa kokemus vuosiin oli tuossa jokuhetki sitten paikallisella AD:lla puolan johtoa etsiessä.
Heti alkuun kerroin, että tämmönen pitäisi saada, eri päillä. Auton tiedot ei auta yhtään, koska muunneltu kokoonpano.
Eimitään, mentiin hieman sivumpaan koneelle katselemaan. Kun ei koneelta löytynyt, niin hyllystä pari 90-luvun kansiota ja tutkimaan. Puoli tuntia myöhemmin löytyi ehkä sopiva, joka tilattiin. Myyjä oli kokoajan asiallinen ja pohtiva, selkeästi omaan ammattiinsa panostava noin 30-kymppinen kaveri. Osasi hekotella "oot vaikean pulman keksinyt", muttei missään välissä nostanut käsiä pystyyn asiaa tutkimatta, kuten edelliset kolme liikettä oli tehnyt.
Okei, muutaman euron osa. Silti, sama on käynyt ihan satojen osien kanssa. Ja aivan sama onko tukkuri vai jälleenmyyjä.
Esimerkki eiliseltä:
Laturi autosta rikki. Soittoa koko kylän ainoalle autosähkofirmalle, joka huoltaa latureita. 45minuuttia/80 puhelua eikä vastata... Pienen tauon jälkeen kokeiltiin taas ja muutaman yrityksen jälkeen vastattiin "haloo". Selitys kuului "vähän ruuhkaa ollut" jonka jälkeen meni linja kiinni.
Noh, pakko oli paikalle mennä kyselemään, linja oli kiinni. Paikalle päästiin, oli koko putiikki tyhjä. Asiakkaita ei missään ja työntekijät leppoisasti jutellen nojaili tiskeihinsä. Pihassa ei myöskään ollut tuoreita autonjälkiä (lunta satanut yöllä).
"Päivää! Teillä on vissiin täällä kiire, yritin tuossa soitella?"
- Joo loppu akku puhelimesta....
Sinällään sitten itse ostettu palvelu oli 100% positiivista niin hinnaltaan kuin palvelultaan paikanpäällä, mutta vähän suoraan sanoen vitutti.