Morjes! Hetken aikaa sivusta smyygailtuani foorumia päätin tehdä myös omasta ruotsinraudastani pienen "esittelyhuone" topikin.
Reilu neljä vuotta hyvin toiminut -01 S60 jouduin laittamaan kiertoon pojan syntymän myötä. S60 oli ensimmäinen Volvoni ja olin ehtinyt tykästymään ko.merkkiin kovasti sen omistamisen aikana.
Ässästä saadut hynyt kasaan ja kättä vielä hieman syvemmälle taskuun ja mk3 V70:iä katsomaan. Pari viikkoa tarjontaa selaillessa ei omaan silmään oikeen osunut kuin tämä kyseinen yksilö: D5, automaatti, Summum ja se tärkein. Väri, musta.
Kyllä se ostohetkellä näytti vakionakin hienolta, mutta nopeasti silmä tottui ja turtui orkkislookkiin. Ennen S60:ia oli itselläni ollut vajaa 8 vuotta harraste/käyttis BMW, mutta siitä juttua eri foorumilla. Ja nyt tämän V70:n kohdalla tuntui, että voisi taas alkaa upottamaan ylimääräistä aikaa ja rahaa autoon.
Ensimmäisenä lähti laturi ja hihna kiristimineen vaihtoon, sen verran olin kerennyt lukea kauhutarinoita näistä D5-koneista. Sitten perus moottoriöljyt suodattimineen ja polttoainesuodatin. Jakohihnan vaihtokin luki vielä nettiauton ilmoituksessa aikoinaan, mutten minä sitä enää parin kuukauden jälkeen ostosta muistanut ja huoltovihko oli ruotsiksi kun ko.yksilö oli edellisenä kesänä tuotu länsinaapurista, jossa oli ainakin huoltokuittien perusteella toiminut mittariautona. No nyt on jakohihnakin vesipumppuineen hiluineen vaihdettu minun omistuksen aikana niin tarvitse sitä murehtia. Myös kielipäivtys tehtiin, niin ymmärtää paremmin mitä mikäkin ilmoitus mittaristossa tarkoittaa.
Auto seuraavana aamuna minun omistuksessa

Mitä tuon jälkeen tehtyä
Alkuperäisestä maskista kehys jätetty ja maalattu KIA:n tumman harmaalla peilin kuorien, sumuvalojen kehysten ja puskurin verkon rinkuloiden kanssa
Merkit pois
Takalasin pyyhin pois moottoreineen sekä Handmade peitelätkä pyyhkijälle.

Finnittömät kilvet
BC-Racing alusta+suojapussit
20" vanteet, joiden lipat kunnostettu ja maalattu kultaisiksi. (Sori Lindhav)

Takavalot ja peilien vilkut tummennettu
Etulippa puskurin alle
Takavaimentajan poisto ja tuplaulostulot asennettu ja tuotu muutenkin ulostulot esiin
Takakannen lippa, joka kuulemma ihan must joka V70:ssä oli sitten mikä sukupolvi tahansa kyseessä
Moottoritilan suojamuoveja maalattu Rebell Bluella
Surkeat orkkis sumarit päivitetty Led-versioihin. Myös pitkinä Ledit
Kaikki sisä ja ulkovalot päivitetty ledeiksi
Sitten se tämän hetkinen tilanne




Tarkoitus pitää auto järkevässä ajokorkeudessa, Bemarin kanssa mentiin jo liian alas. Onneksi ikä tuo mukanaan viisautta ja ripauksen mukavuuden halua. Speiceriähän tuo huutaa joka nurkkaan, mutta ei taida mahtua tämän hetkisillä renkailla. 15mm:set odottelisi valmiina.
Talveksi on 18" viisipuolaiset kokomustat alut, joihin pitäisi keksiä jotain pirteempää tässä kesärengas kauden aikana.
Seuraavaksi
olisi kovasti halua poistaa hiukkassuodatin? sekä moottorin ohjelmointi, tähän asti pärjätty kyllä hienosti noilla 185hp ja 400nm, mutta miksei aina voisi olla lisää

Dbf:kin toimii moitteetta, mutta sen verran ammattikouluaikojen verta vielä virtaa suonissa, että olisi mukavaa jos autosta lähtee hieman ääntä
