Pari kolme vuotta sitten mietiskelin että mitä tekisin pitämättömän talviloma viikon suhteen ja päähän tuli ajatus. Vaihtaisikohan työjohtaja sen tähän topicin autoon mikä lojui eräässä kylmässä hallissa. Tuumasta toimeen ja pomon juttusille jolle asia passasi oikein hyvin.
Muutaman viikon päästä lähdin hinurilla hakemaan työkaverin kanssa hiluxia säilytys paikastaan jonne se oli ajamalla viety vuonna 05-06.
Auto roudattiin työmaalle jossa ensimmäinen homma oli pestä sentin kerros pölyä ja pääskyn paskaa pois auton päältä sekä miettiä mitä sille ryhtyisin tekemään.
Auton alkuperäistä lavaa ei enää ollut, koska se oli ollut tolkuttoman laho ja rungon päälle oli nostettu uudemman hiluxin lava (ln110) joka oli sidottu kuorma liinalla kiinni ainoastaan. Kaiken lisäksi lavan päälle oli pudonnut/kaatunut jotain jonka johdosta se oli vaihdettu pois, toinen kylki oli pullistunut ulospäin reilusti ja takalaita painunut kasaan. Jos jotain positiivista niin lava oli ruosteeton.
Itse auton etuosa oli maalattu juuri ennen kuin oli jäänyt seisomaan ja näin ollen oli hyvässä kunnossa, vähäiset ruosteviat oli silloin korjattu. Ainoastaan konepellissä ja etulokareissa oli pientä kuplintaa havaittavissa mikä paljastui myöhemmin ruiskukitistä nousseeksi.
Ekana aukaisin jakopään ja tarkistin hihnan kunnon joka paljastui uutta vastaavaksi, ilmeisesti vaihdettu juuri ennen seisontaan.
Sen jälkeen vain akku paikalleen, käsipumpulla suodatin jalasta pari pumppausta kunnes koveni jonka jälkeen käänsin virta-avaimesta, mutta startti sanoi vaan naks.
Startti tokeni toimimaan purkamisella ja puhdistuksella jonka jälkeen pääsin kokeilemaan käyntiin uudemman kerran.
Noin kymmenen sekunnin startin jälkeen hörähti käymään, mutta sammui heti, toisella startilla jäi sitten käymään nätisti

Kytkin ei irrottanut ollenkaan ja syyksi paljastui umpiruosteessa oleva työsylinteri. Motonetistä uusi hakemaan. Pääsylinterin käytin osina ja putsasin, jonka jälkeen kytkin rupesi toimimaan ja sain auton liikuteltavaan kuntoon.
Ensimmäinen ajatus oli tehdä flatbed tyylinen lava ja rekisteröidä sekä myydä pois. Mutta kuinka ollakaan mopo vähän karkasi (taas vaihteeksi) käsistä

Lopulta päätin kuitenkin sovittaa auton mukana tulleen lavan paikalleen ja uusi maali pintaan. Tosin väri tulisi vaihtumaan koska tuo harmaa ei oikein napannut.
Kuvat kertoo lisää.
Ensimmäisenä purin etujarrusatulat osiin jotka hiekkapuhalluksen jälkeen saivat uuden maalin niskaansa ja motonetistä uudet männät ja tiivisteet.

Jarrut purettuna.

Puhallettuna

Ja maalattuna.

Lavan sovittelua paikalleen ja kiinnityspisteiden heppausta kohdilleen.

Kiinnityspisteiden hitsaus kunnolla kiinni.

Lavan oikomista.

Banaanilla on..

Oikenee..

Hyvä tuli.


Metalliliimaa niskaan.

Sitten kittiä.

Lavan etuosa piti muokata sopivaksi hyttiin nähden, kanttikoneella suorasta pellistä taittelin uuden pinnan..

Vanha osa pois ja samalla päätysauma auki että saa painettua sisäänpäin lavan etureunan, kun oli leveämpi kuin hytti.

Sovittelua jälleen..

Ja hitsattuna kiinni.

Metalliliimaa päälle.

Ja kittiä päälle.

Toiselle puolelle sama juttu...




Pohjia...

Sisäpuolen mattausta lavalle.

Lava pohjamaalissa.

Pohjamaalin päälle ruiskutin mustan 2k akryylin koska autoa joutui välillä säilyttämään pihalla..

Hytin pohjien aloitelua, konepellin ja etulokarit joutui hiomaan pohjia myöten uusiksi koska oli käytetty ruiskukittiä mistä oli noussut rakkuloita maalipintaan.
Käsikitillä uudet pohjat.

Oikean puolen helman yläosaan uutta peltiä kun oli entinen ruostununut pois listan alta.



Lava vaihteeksi pois että pääsee pohjamaalaamaan hytin.

Suojattuna..

Hiomavärit niskassa ja luukkujen välit samalla pintaväriin.



Sitten lava uuniin ja oikean värine pohja ja pintaväri sisäpintoihin niskaan.



Hiomavärin hionta.

Lava takaisin kiinni ja seuraavaksi väriä niskaan.

Vielä kerran harmaaksi...

Värimassa ruiskutettu.

Ja lakattuna.



Kevät auringossa.

Vanne päivitys 14"->17"

Uudet takavalot ja heijastimet.

Oviin uudet tiivisteet..

Keulaan uudet vilkut ja kristalli-umpiot.
Semmoinen laite, tätä on tullut tehtyä muiden projektien ohella kohta neljä vuotta ja kiire ei ole valmistua.