No niin. pieni luova tauko tämän tarinan päivittämisessä, joskin ollut luova tauko myös aiton rakentamisessa. Nyt näyttää kuitenkin taas paremmalta. Seuraavan parin viikon aikana olisi tarkoitus saada leimattua ja otettua liikenteeseen vihdoinkin

Toki fiksattavaa jää vielä pitkin kesää, ja olisi kai tarkoitus jossain vaiheessa saada museokilpiinkin tuo ronttonen niin olisi ylläpito hieman edullisempaa

Mutta siihen tarvitaan vielä myös rättiä ja fiksaamista jonkin verran lisää.

Säilytyspaikan nosturilla sen verran että sai kotelosuojat etusisälokareihinkin enne kuin sisälokarit ruuvasi takaisin paikalleen. Etupuskuri hilkkeineenkin jo kiinni. Kuvassa tosin puuttuu vielä kumilista puskurin päältä...

Kiveniskumassaa tarvii vielä laittaa hieman krittiisimpiin paikkoihin. Toisaalta eipä noissa vararengaskaukaloissa ole kyllä ennekään ollut pinnassa muuta kuin maali...

Ronttonen muutti jo kotipihalle. Uudet huomiotarrat ovissa paikallaan, sisusta valmis paitsi penkit vielä varastossa. Volvo- merkit liimattu takaisin pakalleen myös. Kylkilistojen kanssa vielä huomenna punnerrusta hieman.