Uusi harrastaja aloittamassa ensimmäistä Volvo-projektiaan.
Tällainen taxi keltainen 343 saapui muutama viikko sitten tontille hieman yllättäen. Olin kyllä autosta ollut tietoinen jo syksystä asti, mutta siitä huolimatta auton kotiutus oli minulle pienoinen yllätys. Asiaa ei sen enempää suunniteltu, se vaan tehtiin.
Tämä 343 on vuosimallia 1977, moottorina perus 1.4-litrainen ja voimansiirrosta vastaa variaattori.
Auton on alunperin ostanut suomalainen komennusmies, jonka työkomennus oli vuonna 1977 Norjassa.
Suomeen auto on rekisteröity 1978 ja omistajaa se vaihtoi vuonna 1980. Käytännössä omistajia on siis ollut ennen minua vain kaksi. Rekisteristä poisto oli tapahtunut vuonna 1994, jolloin auto oli jo useamman vuoden toiminut omistajaperheen kakkosautona. Mittariin oli kertynyt 231 tkm.
2011 vuonna auto oli siirtynyt säilytykseen erään pihapiirin suuliin, josta se sitten käytiin kaivamassa esiin ja siirrettiin meidän tontille muutama viikko sitten.
Tämän piti olla käyntikuntoinen, mutta pitkä seisonta-aika oli tehnyt hieman kiusaa sähkölaitteissa. Kipinä oli kateissa. Perus huollon sekä maadoitusten elvytyksen jälkeen kone lähtikin käymään ja käy myös erittäin hienosti. Ei kilise ei kolise eikä savuta.
Etujarrut makasi sen verran päällä, että ajaminen ei onnistunut, variaattori luisti. Jarrujen purkamisen jälkeen on autoa päästy jo liikuttamaan oman moottorin voimin ja näyttäisihän se liikkuvan eteen sekä taakse.
Ruostevaurioita on autossa muutamassa kohdin, kuljettajan oven alareunassa ja helmassa sekä takapyörän koteloissa. Muuten näyttäisi olevan aika hyväkuntoinen koriltaan.
Jarruosia odotellaan parhaillaan, jotta jarrut saataisiin katsastuskuntoon. Osia odotellessa on hyvin aikaa hoitaa nuo muutamat ruostevauriot kuntoon ja samalla siistiä muutama ruostepilkku.
Tavoitteena päästä tällä vielä tänä kesänä kurvailemaan kylille. Sopivat aluvanteetkin jo löytyi.
Auton mukana tuli myös hyvin kattava selvitys auton vaiheista, huolloista jne.



