70-luvulla ei brändit esittäneet yhtä suurta osaa tuotemarkkinoinnissa kuin nykypäivänä. Tai sanotaan niin että brändit eivät olleet yhtä arvokkaita.
Mun nähdeäkseni 400-sarjan volvo on niin volvo kun se oli volvon tehtaalle silloin mahdollista. 300 kävi vanhaksi ja uusi piti saada, mutta kokonaan uuden pienen henkilöautomallin kehittämiseen aina tekniikasta lähtien ei ollut paukkuja, joten ostettiin tekniikka renulta. 900-sarjaan esiteltiin pian uusi moduulikone jolla oli tarkoitus tulla "omilla" koneilla myös pienempiin autoihin, kuten 40 sarjassa tehtiin.
DAFfeja on myyty volvona, 66 mallilla ei ole oikeasti mitään muuta tekemistä volvon kanssa kuin logo nokassa, mutta jotainhan niille piti tehdä. 300-sarja on tietysti jossainmäärin jo daffin aikana aloitettu projekti, ja varmasti myös paljolti daffilta perittyjen inssien suunnittelema. Tässä kuitenkin Volvo osti DAFfin ja jatkoi jo olemassa olevan suunnittelun kehittämistä.
Mitsuja ei ole koskaan volvona myyty, Volvo osti mitsulta niitä GDI moottoreita, mutta sama olisi väittää 850 Volvo Volkkariksi sillä perusteella että siellä on käytetty volsun konetta. Pohjalevy on kai mylös Mitsun kanssa yhteystyössä suunniteltu, mutta eipä se pohjalevy ole kuin.. no pohjalevy. Jos tajuaa jotain autotekniikasta, niin tietää mikä sen merkitys on lopulliselle autolle.
Geelyhän osti Volvon nimenomaan saadakseen Volvolta länsimaista tekniikkaa, brändin ja myynti/huoltoverkoston. Länsimainen tekniikka on tarpeen että saavat muutaman pidemmän harppauksen kehityksessä. Brändi on tärkeä koska se tunnetaan ja sitä ostetaan. Myynti ja huoltoverkosto on tärkein, koska sen kautta voidaan alkaa markkinoimaan myös muuta tuotantoa. Brändi näistä on kuitenkin kaikkein vaikein luoda ja kaikkein helpoin pilata. Geelyn laivaaminen eurooppaan ja leimaamalla maskin Volvo-merkillä olisi tehokas tapa pilata brändi. Sen sijaan Geelyn laivaaminen eurooppaan ja myyminen samassa kaupassa Volvon kanssa antaa Geely bärndille ylimääräistä hohtoa ilman että Volvo brändi kärsii siitä.