Toki ulkopuolisella teetettynä syvällisempi korikorjaus maksaa niin paljon ettei sellaista moni lähde teettämään vaan tehdään vaan välttämätön.
Olen nähnyt tunnetun korikorjausfirman 8k€:lla korikorjatun Alfa-Romeon, jonka kori oli päässyt happanemaan.
Auto oli kuin karkki ja kuin uusi - ei ruostetta missään! Kuitenkin korin nitinä ja vuotava tuulilasin reuna aiheutti ärsyynnystä, joten tekniikkapäivityksen aikaan päätettiin myös käydä "pohjat" läpi.
Tarkastelun ohessa auton korista löytyi kymmeniä kiloja pakkelia ja piiloon parsittuja leikeltyjä reikiä. Korin nitinä johtui tukirakenteiden osittaisista ruostevaurioista, jotka oli leikelty pois ja täytelty pakkelilla. Mm. tuulilasin alanurkan A-pilarin liitos oven saranapilariin oli melkein poikki.
Omistaja tuijotti autoa, kuittia, autoa ja taas kuittia. Lopulta koura haki alfan raaka-aineeksi.
Auto oli ostettu käytettynä hieman sähkö-/käyntihäiriöisenä naisomistajalta, joka oli autoa ajanut 15vuotta. Korikorjaus oli tehty muistaakseni kolmisen vuotta ennen kauppaa.

Tuo nyt räikein esimerkki, mutta ei niissä "ammatikseen AAA-laatua hitsaavien" pajojen tekeleissä kyllä ole muutenkaan ollut juuri kehumista. Samanlaista räkäpaskaa melkein poikkeuksetta kuin minkä tahansa nyrkkipajan tekemät paikat. Ehkä se hinta nousisi aivan järkyttäväksi, jos tekisi kunnolla.
Toisaalta.... Tälläkin foorumilla näkee autoja, joihin rakennetaan pohja viikossa ja todella hyvin. Onko sittenkin kyseessä viitseliäisyys, en tiedä.