Juuri tämä kyseinen malli on se pointti. Epäilen erittäin vahvasti jaksaisinko suhtautua näin intohimoisesti mihinkään muuhun Volvon malliin. Jos olisin jättänyt ostamatta edellisen V70:sen sekä tämän XC:n, niin säästyneillä rahoilla olisi varmasti ostanut erittäinkin tuoreen Volvon. Ne eivät ikävä kyllä vain ole minulle läheskään sama asia kuin tämä kyseinen XC70 malli. Pienintäkään järjen ääntä tässä touhussa ei ole, mutta lienee tärkeintä, että itse nauttii täydellä teholla. Kuten olen jo maininnut aiemminkin, niin tälläisen XC70:sen takapenkillä olen itse viettänyt lapsuuteni parhaimmat hetket/matkat, joten joku tuntematon asia näissä sen takia vetää puoleensa.
Tuon ymmärtää. Tämä malli on sinun juttu ja muistoja liittyy. Itse taas halusin vuosia takaveto ysikymppiä ja 2011 lopulta nappasin. Aina kiinnosti S 90 ja yhä sillä on mukava ajamaan lähteä. Royal automaattina olisi ollut mieluisin mutta hyvin tässä on kohta 10 vuotta pärjännyt normaalipituisella manuaalilla

Enää en usko innostuvani Royalin metsästyksestä, loppupeleissä sama auto +15cm ja niitä Ribbenkin hehkuttamia varusteita. P2 S 80:stä on myös hyviä muistoja 2005-2009 ja sellainen facelift on täysin realistinen optio joku kaunis päivä. Time will tell... P2 on kuitenkin vielä takavetoisia laatikoita tehneen, pienen ja itsenäisen firman omaa ajatusta.
Lapsuuden matkat taas olen viettänyt monen uuden Opelin penkeillä. Se on itselle tärkeä merkki vaikka en omista. Joku hyvin säilynyt Omega/Senator esimerkiksi... nam. Tai joku vanhempi malli. Uusista ei kiinnosta oikein mikään, Insignia B korkeintaan vähän. En ole varma, laittaisinko siihenkään omaa rahaa kiinni. Kotoa löytyy yhä uutena ostettu A Vectra, ilman sitä ruosteen harrastamista

Sellaista pohdintaa, kyllähän sitä juttua piisaa

Elämässä on paljon erikoisia, jopa mystisiä asioita.
Nuorena rokkibändin intohimoisena jäsenenä vannoin muuan ihanalle punapäälle, että meitä (tai ainakin minua) ohjaa kohtalo. Hän vain naureskeli ja meni muille maille. Minä unohdin rokkihommat, opiskelin, tapasin muutamia tyttöjä, joista yhden kanssa menin naimisiin. Mutta vuosien päästä tulikin ero.
Reilun vuosikymmenen kohtalopuheitteni jälkeen tapasin ihanan punapään uudelleen! Ja kas - me ollaan oltu yhdessä pian 30 vuotta ja naimisissakin kohta 18 vuotta. Tämä rakas .iltojeni valo ja aamujeni aurinko pohtii silloin tällöin vanhoja puheitani.

Tästä tuli hyvä mieli!
