Kuvia ja jotain tekstiä tiedossa

Jo 2000-luvun alkuvuosista asti on mielensopukoissa kytenyt kiinnostus ns. täyskokoiseen paripyörälliseen jenkkiavolavaan. "Mitä isompi sitä parempi", kunhan se on takaveto. Sen pidemmälle asiassa ei kuitenkaan tullut mentyä ennen viime vuoden alkua. Craigslistia selailemalla löytyi Houstonista pari vuotta seissyt F350 7.3 Powerstroke kohtuu vähillä kilometreillä. Täys työkalumalli ilman hienouksia, mutta siihen piti tarttua, koska hinta oli kohillaan omaan budjettiin ja muihin tarjolla olleisiin nähden. Vähän lommoa siellä täällä, takalokasuojissa halkeamat, muuten lian alta asiallisen oloinen. Finn-Us hoiti kaupanteon sekä muut oheistoiminnot jenkeissä ja auto oli noudettavissa Hämeenlinnasta huhtikuussa. Kummasti helpottaa ostoa kun merirahti tarvitsi maksaa vasta auton tultua Suomeen.
Syy auton seisomiseen oli se, että firmalla oli hommat vähentyneet ja jättäneet pari autoa seisomaan. Ilmoituksessakin oli ensin kaksi autoa ja myöhemmin enää vain yksi. Olivat kuulemma ottaneet toisen kunnostettavaksi takaisin ajoon. Ilmoituksessa ajomäärä oli 170000 mailia joka oli ilmeisesti sen toisen auton, koska tässä oli mittarissa vain 121915 mailia. Minä olen vasta toinen omistaja, käyttäjien määrää ei tiedä kukaan

Katsastuksessa punnittiin omamassaksi muistaakseni ~3250kg, kantavuutta jäi ~1800kg.
Sellaisena se lähti jenkeistä. Vasemmalta joutuivat irrottamaan takalokasuojan ja ulomman pyörän, että mahtui konttiin.


Tutun hinausautolla käytiin hakemassa, lavaan piti rakentaa pieni jatke


Tiputettiin työpaikan pihaan ja otettiin heti lavan reunoilta laatikot jotta tuttu sai ne aihioiksi hinuria varten. Käynnistyminen teetti vähän hommaa. Tiedossa oli se, että käy vain pilotilla. Vianhaun jälkeen muistui mieleen tekstit viallisista nokanasentotunnistimista. Sen tilallahan olikin pelkkä reikä, tainneet lainata johonkin toiseen autoon ja unohtaneet itsekin

Uusi anturi, turaus pilottia ja käyntiin. Käynnistyminenkin parani koko ajan, taisi olla ilmaa järjestelmässä ja näissä ei ole paluuta polttoainekiskoista. Käyntiin saamisen ja pihalla siirtelyn jälkeen olikin aika aloittaa operointi.
Ennen katsastusta tuli tehtyä kohtuu kattavasti huoltoa ja pikkukorjauksia kuten:
100Ah akut, moottoriöljyt, tehostinöljyt, polttoainesuodatin, jarruneste, jarrujen tarkastus, kaikki pallonivelet, apulaitehihna +kiristin, putkenkuljetustelineen ja teippien poisto, maalipinnan kiillotus, alustan osien vaihto, lavan etureunan kuormasuojan teko putkenkuljetustelineestä, toisesta autosta jääneet jäykkyyssäädettävät etuiskarit, isommalla kantavuudella oleva vetokoukku, ym. Etuosa oli maalattu uusiksi ja siinäkin oli paljon naarmua. Osan sai kiillotuksella pois, mutta vaatii jatkotoimenpiteitä.
Yhtenä isoimpana operaationa oli sisustan purku, verhoilujen pesu sekä lattian pintaruosteiden poisto, maalaus ja kotelosuojaus. Siinä samalla äänieristemattoa pintaan. Reunalistojen välistä kulkeunut hiekka ja takalasintiivisteen välistä vuotanut vesi oli aloittanut aika kivasti ruostuttamaan pintaa.


Vakiolla alustalla ja madallettuna droppitukivarsilla sekä uusilla takajousenkiinnikkeillä. Samalla vaihtui etuvakaaja 13mm paksumpaan ja on nyt vain ~37,5mm:


Sisusta oli kaameassa kunnossa, no olihan se työkaluna. Ennen, jälkeen ja "päivitetyillä" etupenkeillä(V70II,jne. Sportit).



Pohja puolestaan oli oikein hyvässä kunnossa:

Kesäkuun puolivälille varasin katsastuksen ja ennen sitä otin tarrat pariksi päiväksi. Aiemmin ei ollutkaan tällaisella tullut ajettua. Katsastuksessa ei muuta uutta sanomista löytynyt kuin vähän odotetusti seisontajarru. Tarvitsi vain vivuston herkistelyä ja säätöä. Sitäkin varten piti purkaa takanavat auki jotta sai levyt pois. Katsastettuna piti tietysti käydä hakemassa toiselta konttorilta viisimerkkiset kilvet kun niitä vielä hyllyssä oli. Eihän näihin mitään korkeita tai minikilpiä voi laittaa

Katsastuksen jälkeen kesän aikana tuli jatkettua ehostamista:
Sähkökeskus(GEM) piti kunnostaa putsauksella ja uudella tinalla:

Vaihdoin rahisevan turbiinin tilalle kolmilevyisen ja laatikkoon shift-kitin. Mukava tehdä töissä vain keula nosturille nostettuna ja pelata laatikon kanssa tunkilla

Ilmoitettu paino turbiinin kanssa taisi olla noin 136kg.

Samalla laittolistalla oli oikeaan takajarruun kumit, uudet ajovaloumpiot, Edge ohjelmointikapula, ilmastoinnin kuivain, sisäkenno ja saumastaan vuotava kompura, ym. Lämppärinsäätöjen alipainepumppu oli rikki ja sen sai rakenneltua yhdistelemällä Volvon vakkarin alipainepumpusta osia, vain vähän eroja rungon valussa. Sisäkenno oli muurautunut melkein umpeen ja oli hyvin halpa uusiakin. Iso vapaavirtaussuodatin piti tottakai laittaa, näistä on paljon kirjoituksia miten vakio putsari(kotelo) vain yksinkertaisesti on ahdistava varsinkin yhtään tehoa nostaessa. Uudemmissa onkin jo tehtaalta isompi kotelo.


Vuoden aikana auto pääsi vetohommiinkin pari kertaa, lavallakin saattoi olla samalla parisataa kiloa tavaraa. Alemmassa kärrissä vetopään korkeus sopii paremmin autoon jossa kuula on vähän korkeammalla, mutta eipä vaikuttanut siihen miten tulee perässä.


Juuri muuta ei loppuvuoden aikana tapahtunutkaan. Ennen talvisäilöön vientiä ostin 08-10 F350 nelikon etuspoilerin, tein etupuskurin alareunaan sille kiinnikkeet ja keulan ilme korjaantui hyvin. Spoilerin korkeus oli tuntematon ja sehän olikin "vain" 6", maavaraa jäi noin 10cm.


Jottai tulisi ihan liikaa tekstiä(ihan niin kuin sitä ei olisi jo nyt), vuosi 2019 on käsittelyssä seuraavassa viestissä.