Takapään tiputuksen jälkeen kardaanin värinät lisääntyivät entisestään ja varsinkin tietyllä nopeudella kevyesti vedättäessä. Maanantaina nostin takajousen takaisin keskiasentoon ja kardaanin tilanne palautui ennalleen. Tiistaina möngin töissä alla sen verran, että vaihdoin peräöljyt ja tein kardaaninkannatinpalkin tilalle levystä uuden. Laakeri nousi ylös noin 54mm. Nivelien kulmat muuttuivat ilmeisesti paljon paremmiksi, koska noin hyvä ei ole ollut vielä missään vaiheessa. Eipä ole liikaa häirinnyt kun nyt vasta sai aikaiseksi

Peräöljyn väristä ja hajusta päätelleen taisi olla vielä alkuperäistä. Ei ollut mitenkään palaneen hajuista, tuskin on kovin suuria kuormia vedelty jenkeissä.
Tänään oli ~530km vetohommia, cc57 toimitti kuskin virkaa

Keskikulutus noin 14,5l/100km, matkasta noin 40km pelkkä traileri perässä ja muuten kuormattuna. Kulkee nykyisellään aika kevyesti.
Mennessä kyydissä oli -68 LTD Country Squire jonka toin kaksi vuotta sitten, korjasin ja
hitsasin käyttökuntoon, vaihdoin viallisen 390 tilalle 242:ssa ja V90:ssä käyneen 4,6l modulaarin ja katsastin ensimmäisen kerran viime vuoden maaliskuussa. Koska se ei mennyt vaparina kaupaksi, viime vuonna ennen joulua heitin keulille HX40:n, penkitin ja muutostin sille. Jokunen tuhat tuli ajeltua vaparina ja ahdettuna, kesällä ja talvella. Oli ihan ruosteeton, ei tarvinnut tehdä isoja korjauksia esim. rintapeltiin.




Tilalle kyytiin nousi -60 Oldsmobile 98 Hardtop 394 Rocket V8:lla ja Hydramaticilla. Sähkölasit, -penkki, -antenni, ilmastointi, jne. Tuotu viime talvena, puuttuu pakki ja jarrujen ehostus on kesken. Muutenhan se on "ajovalmis"

Pintapuolella vähän kuprua, mutta pohja on hyvässä kunnossa.


