Moikka!
Tarkotus olisi tänne hieman kirjoitella tuosta omasta autosta.
Volvo ollut isoisällä melkein uudesta saakka, ja häneltä se siirtyi itselleni. Ysi on varusteiltaan perus classic ja väriltään 428 garnet red. Omaan silmään parhaimpia värejä mitä näihin saanut tehtaalta. Tekniikkana oli alkujansa b230ft/aw71l/g80
Ysi oli hetken aikaan ajossa ihan sellaisenaan eikä sille ihmeempiä tehty, perus lastut ja rajapaineventtiilillä ahtoja ylöspäin.
Jonain iltana kuitenkin kone alkoi pitämään suht kovaäänistä kalkatusta ja kiertokangen laakerithan sieltä oli mennyt. No tästä oikeastaan tarina volvojen kanssa ropailusta sitten lähti. Kone kiskottiin ylös ja rempattiin täysin. Tekniikaksi rakennettiin silloin hx35, vx3, 012imm, jne viritykset. Manuaalisointi tehtiin myös samalla ja laatikoksi valikoitui m90 763 asetelmalla ja deekun massalevyllä.
Alustaksi tuli BC:n extremedroppi ja vanteiksi kaverin isoveljeltä OZ futurat.
Tässä hieman kuvia silloisesta lookista.






Kesä meni suht vikavapaasti volvon suhteen, jos ei satunnaisia ahtoputkien irtoiluja lasketa, mutta eräs ilta päätti konehuoneesta ruveta nousemaan savua ei normaaliin sävyyn. No tällaiseen varautuneen luojan kiitos oli sammutin mukana. Palo saatiin sammutettua ja vahingot minimoitua. Konepellistä hieman maalit meni kuprulle, mutta muuten suht pienillä vahingoilla.
Tämän jälkeen oli pienen mietiskelyn aika, että mitä tuon kanssa oikeen tekisi. No päädyin myymään vanhan tekniikan osina pois ja suunnittelemaan uuden koneen valintaa. Pari viikkoa nettiä selailtua löytyi Ruotsista pari volvon kutoskonetta todella edulliseen hintaan. Soitto Ruotsiin ja kauppa ruotsissa asuvan serkun kautta kuntoon ja varailemaan laivaa Ruotsiin. Mukaan tarttu S80:stä peräisin oleva B6284T ja 960 volvosta b6254 automaattilaatikon kera.

Koneet Suomen puolelle ja purkamaan. En tähän kaikkea jaksa yksityiskohtaisesti kirjoittaa mitä koneelle tehtiin, mutta tässä tämän hetkinen kokoonpano.
- B6284T Lohko porattu 81.25 wisecoille, tiivisteet, stefat uusittu samalla
- Kansi käyty läpi (seetit, ohjurit, varren kumit jne
- 81.25mm Wisecot
- Luisun tekemä pakosarja
- H-proffat ARP:n pulteilla
- Hx50mfs #19 pesällä
- 60mm HKS kopio portti
- 600x300x76 välijäähy
- Nissan 240sx alusyyläri
- Gs6-37dz
- 765 asetelma
- Billetti vauhtipyörä
- 870cc ev14 sumut
- 525lph walbro hellcat tankin sisällä jakamassa soppaa.




Tekniikasta voin kirjoitella myöhemmin lisää.
Koriltaan auto koitettu pitää suht vakion näköisenä.
- Vanteiksi vaihtui BBS RF koossa 17” 8,5”/9,5”
- Alustan osat puhallettu ja maalattu
- Uretaanipuslat jokapaikkaan ja 960 vollesta paksumpi vakaaja eteen.
- Konehuone sheivailtu turhista kiinnikkeistä ja koitettu tehdä mahdollisimman cleanin näköiseksi. Värinä toimii Audin Exclusive väri eli Q0Q0 Mocha Latte.
- Akku siirretty konttiin.






Vielä olisi hieman tekemistä, jotta saatais liikkeellä tämän motin voimin, esim
- moottorinohjauksen hankkiminen (Maxxecu sport)
- Kytkinlevy
- Ohjaustehostimen hilut ja soveltaminen
- Perään parempi lukko
- Ja lukematon määrä kaikkea pientä.
Paljon jäi kertomatta, mutta kirjoitellaan seuraaviin postauksiin.
- Aksu