Sain hankittua työ
(harjoittelu)paikalta rokkiralliin joskus tulevasta Volvosta ehjät sivupeilit kahvipaketin hinnalla, pitää varmaan viedä Kulta Katriinaa (tämän auton nimi on Katriina)

Tämän auton omassa oikean puoleisessa
peilissä oli siis kaksi reikää yläreunassa, ilmeisesti lisäpeilin kiinnitykseen.

On sen verran jo sammalta, että jotakuta varmaan harmittaa kun menin pesemään pois


Peilin kuori pestynä.

Kuten tavallista, aloin hieromaan muovinehostusvahaa pintaan, jotta saisin alkuperäisen mustan esiin. Kun olin levitellyt muutaman kerroksen kiilotusainetta, kävin koettamassa juoksevalla vedellä, miten muovi on imenyt itseensä vahaa. Yllätyksekseni kaikki muovin pinnalla ollut vaha lähti veden mukana viemäriin, eikä ollut siis reagoinut mitenkään peilinkuoren kanssa.

Hyllyssä on jo muutaman vuoden roikkunut
tuommoinen purkki mustaa vinyylimaalia. Ajattelin että eihän tässä ole mitään hävittävää, että senkun koettaa millaisen pinnan saa aikaiseksi.

Epäonnistuneiden vahaus yrityksien jälkeen pesin peilinkuoret huolellisesti ja putsasin liuotinaineella, jonka jälkeen maalasin peilinkuoret ilman pohjamaalia.

Koska "ostamistani" peileistä kuskinpuoleisen lasi ja sitä paikoillaan pitelevä muoviliuskat olivat rikki, jouduin ottamaan tämän auton oman peilin ja maalasin senkin yhdenmukaisuuden nimissä. Mielenkiintoista oli huomata, että -82 mallisissa oli sellaiset muoviliuskat, jotka tulevat keskelle peilinkuoren ylä- ja alareunoihin, ja -83 mallisissa on kumitötsät jotka tulevat peilinkuoren kulmissa oleviin reikiin, joita ei siis aiemmassa vuosimallissa ollut.

Peiliä pitelevä kapea reunus on sitten kiinni liimalla, muillekkin tiedoksi


Kuskipuoleisessa peilissä, jossa siis on ne kumitötsät, oli vähän liikaa välystä kun sovitin peiliä paikoilleen, joten laitoin peilin kulmiin muutaman kerroksen teippiä.




Etsi liesituuletin.