Kotiin selvitty viime yönä vihdoin!

Oli kaiken kaikkiaan mukava reissu tämäkin, vaikka kesto oli "vain" 15 päivää. Määränpää oli tosiaan tuo Montenegron Budva, eli sama paikka missä käytiin myös edellisellä reissulla, reitti sinne ja takaisin oli nyt vain erilainen. Puolan Katoviceen asti reitti oli sama, mutta tästä eteenpäin oli uudet tiet edessä. Katovicen jälkeen suuntasimme tällä erää Slovakiaan, jota emme jääneet tutkimaan sen suuremmin, oltiin siellä vain yksi yö. Tämän jälkeen kohti Budapestiä, jonne saavuimme jo iltapäivällä, joten kyseisen illan käytimme Budapestissä pyörimiseen. Volvo jäi iloisesti hotellin parkkipaikalle ja suuntasimme metrolla eteenpäin tutkimaan kaupunkia ja etsimään intialaisen ravintolan. Seuraavana aamuna taas nokka kohti etelämpiä maisemia, tällä erää kohteena oli Serbian pääkaupunki, eli Belgard. Tänne saavuttiin taas iltapäivästä ja ilta jäi aikaa tutkia kyseistä kaupunkia, ja luonnollisesti etsiä paikallinen intialainen ravintola.

Aamulla taas Volvon nokka kohti etelää, nyt päämääränä oli matkan ns. pääkohde, eli Montenegron rannikko. Sinne saavuimme vasta illalla, kun tuon Serbian läpiajaminen oli melko hidasta. Auton parkkipaikan löytymiseenkin meni reilusti yli tunti, tuo kyseinen Budva oli aivan ääriään myöten täynnä. Täällä vietettiin kolme yötä, eli kokonainen viikonloppu. Sitten nokka kohti pohjoista, seuraava yö vietettiin Bosniassa, Sarajevossa. Tänne saavuttiin vasta illalla, joten tätä kaupunkia ei tullut sen ihmeemmin ihmeteltyä, eikä kyllä tehnytkään mieli, oli vähän ankeahko paikka. Seuraavana aamuna nokka kohti Kroatian pääkaupunkia, eli Zagrebia, tätä kerettiin ihmettelemään taas yksi ilta ja etsimään se paikallinen intialainen ravintola.

Seuraavana aamuna kohti Bratislavaa, tätäkin kaupunkia ihmeteltiin yksi ilta ja luonnollisesti paikallinen intialainen ravintola meni testiin!

Tämän jälkeen suuntasimme Varsovaan, jossa vietimme kaksi yötä, niin kerkesi vähän katsomaan ympärilleen. Sitten vielä yksi yö Latviassa ja sitten kotiin!
Matka meni tämän auton kanssa kaikenkaikkiaan erittäin hyvin, pakko todeta, että onhan tälläinen V90 erittäin mukava matka-auto, etenee mukavasti ja vakaasti. Kilometrejä tuli yhteensä 5 500km ja keskikulutus oli 5.5L/100km koko reissun ajalta, ajotunteja kertyi tasan 90 tuona aikana.
Laskeskelin, että tässä reilun viiden viikon aikana on tullut yhteensä kilometrejä 12 700km, 36 hotelliyötä ja vissiin 18 maata.







