Tällä tuli taitettua pienen lomamatkan, melkein pariviikkoa oltiin reisussa perheen kanssa km yhteensä melkein 3000 eli voi kohta todeta että tämä pelittää käyttöautona


Silloin menomatkalla rovaniemelle ulko mittari näytti kemin kohilla jotain 31 ja takapenkiltä kuului että meillä on kylmä

Aj että Ac on hieno keksintö, vielä perheen kanssa korostuu hienous entisestään.
Kuitenkin motarilla syttyi nestevajaus valo

Lisäsin vähän vettä ja matka jatkui mietin että on vaan jotenkin jääny vajaaksi ja ei ollu mitään ongelma rauhallisessa ajossa mutta aina pikkusen reilummassa ajossa motareilla tyhjensi jatkuvasti säiliön

Kyllä kerkesin kaikkea ikävää miettiä kun kone oli kuitenkin täysin kuiva ja paisari oli ihan rauhallinen, kaasutelessä paikoillaan näin kuitenkin pienen kosteuden sisälämppärinkennon liitoksessa, täytin paisarin annoin paikoillan vähän reilummin kaasua ja sieltähän suihkas oli vaan jotenkin huono lemmari

jännä että vaikka vuoti noin reilusti niin kerkes paikat aina kuhivahtaa niin ei paljastunu vuoto heti. Nyt o pysyny taso säiliössä kun viime täytöstä on jotain 2000 km

Viikon Ylläksellä niin kerkes tehdä päiväretken Enontekijölle ja Pellolla seuramassa kun kaveri ajelli jokkista

Matka jatkui kohti Savonlinna kun oli tarve tuohon matkailuautoon uutta sivuikkuna, siellähän on suht kivan kokoinen bussipurkaamo. Matka pikkasen viivästyi ennen Varkausta kun tyhjensi rengas ei siinä tavaratila tyhjäksi ja moporengas alle tolla fatbike pyörällä kun ei viitsi kauas ajaa niin kävin väännättämässä alle parempi
käytetty linglongi Tahkon lähellä olevalla hyvin palvelevalla rengasliikkeellä oliko nimi Autotarvike kiitokset sinne