Ostin viime keväänä tuon projektiosiossa olevan -63 4d Amazonin ja hetken kyti ajatus siitä, että Amazon saisi kaverin jossain kohti. Kaverin kanssa miedän piti lähteä 2020 elokuussa Gum Balkkaniin ja sinne ostettiin keväällä 2020 Volvon 240 b230f,M47 ja g80 combolla. Sitä autoa kevät ja kesä kunnosteltiin ja niinhän siinä sitten kävi, että koronan takia Gum Balkania ei järjestetty. Auto pistettiin sitten lihoiksi, koska sille ei ollut käyttöä, yhteisomistuksessa kun meillä oli. Vähän kuin lapsi, vuoroviikko systeemillä

Tykkäsin kuitenkin mahottomasti 240 fiiliksestä, ajoominaisuuksista(tai niiden puutteista), huollettavuudesta ja moottorin luonteesta. Sen verran asia jäi kutkuttamaan, että muutamista 240:stä soittelin kesän ja syksyn aikana, mutta tilaisuudet meni ohi. Kesällä bongasin Torista yhden siistikuntoisen ja originaalikuntoisen 240 oikealla tekniikalla. Tekniikan piti siis olla b230f ja M47. Soittelin muutamaan koitteeseen autosta ja kyselin ja keskustelin auton historiasta, vioista ja yleisestä kunnosta. Nyt se aika sitten koitti, että loppiaisena hyppäsin rohkeasti etelästä junaan ja suhautin itseni Joensuuhun. Asemalla odotti juuri sen kuntoinen Volvo, kun olin puheista ymmärtänyt.
Myyjä oli oikein mukava. Ajoimme hänen kotipaikalleen ja menimme tekemään autosta papereita. Nälkäisenä ei kuulemma voinut lähteä paluumatkalle, joten hän keitti kahvit ja teki karjalanpiirakat pöytään. Karjalainen tapa kuulemma...Auto on ollut samalla kylällä oikeastaan koko ikänsä. Nykyinen omistaja oli ostanut auton veljeltään vuonna 2008 ja hänen veli samalla pitäjällä olleelta naiselta 2002 vuonna. Autolla ei ole viimeiseen 13 vuoteen ajettu kuin joku 12tkm. Kokonaismittarilukema on reilusti yli 400tkm, mutta sitä ei äkkiseltään uskoisi. Ruoste ei ole päässyt puremaan tähän, liekkö sillä vaikutusta, että auto on ollut elämänsä pohjois-karjalassa pienessä kylässä, eikä ole suolattuja teitä pahemmin nähnyt. Etuovien alalaidat ja nurkat ovat ruosteettomat, mikä on harvinaista. Muutenkin helmat, pyörän kaaret yms paikat on todella siistissä kunnossa.
Auto on toki kokenut viimeisen omistajan aikana aikamoista laiminlyöntiä huoltojen suhteen. 2008-2021 autoon on vaihdettu vain kaksi kertaa öljyt! Ei ole kuulemma tarvinnut kun ovat olleet kirkkaat...selvä. Samoin jakohihna on vaihdettu viimeksi 2008 vuonna, vaikka sillä ei ole ajettu kuin se alle 15tkm. "mitä niitä jokapäivä vaihtelemaan". Pitää vaihtaa hihna lähiaikoina. Sinänsä "huoltokirja" on täydellinen vuoteen 2008 asti, huollot tehty ja merkattu kaikki Mobilin vanhoihin "huoltokortteihin". Jännä, että ihan uudesta lähtien on täytetty vain noita huoltokortteja, eikä virallista huoltokirjaa. Autoa on huollettu aikanaan uudesta lähtien kuitenkin Avain Vaunulla.
Yksi mikä oli itselle yllätys on konehuoneen siisteys ja se, että ei ole vuotanut öljyä mistään, konehuone on täysin kuiva! Kysyinkin myyjältä, että koska konehuone on pesty. Vastaus oli:"ei sitä ole minun tai veljen aikana pesty". Ehkä se ajamattomuuskin on pitänyt konehuoneen pölyttömänä ja siistinä
Auto on katsastettu lokakuussa ja katsastukseen piti käsijarruun uusia kaikki osat. Jarrut on muutenkin käyty läpi uusin satuloin, seisominen ei ole tehnyt hyvää.
Pientä "to do" listaa kuitenkin on tiedossa. Vuosien ajamattomuus ja huoltojen laiminlyönti pitää korjata tässä pikkuhiljaa ja vaihtaa vähän kulutusosia autoon. Pieniä osapuutteita on myös, mitä tullaan hankkimaan tässä pikkuhiljaa. Tämä tulee siis jokapäiväiseksi käyttikseksi, jolla on tarkoitus ajaa kaikki ajot ja keväällä sitten ottaa Amazon käyttikseksi ja 240 saa mennä talliin huilaamaan.
"to do" lista:
-Jakohihna *DONE*
-Pyyhkimen sulat *DONE*
-Tulpat(vaihdettu viimeksi 100tkm sitten) *DONE*
-Ilmansuodatin *DONE*
-RVS käsittely moottoriin *DONE*
-RVS käsittely ohjaustehostimeen *DONE*
-RVS käsittely laatikko/perä
-tulpanjohdot
-Kuljettajan penkin kaltevuuden säädön pyörä *hankittu*
-kontin vasemman puolen johtojen korjaus
-vaihdekepin nupin uusinta, vanha rikki *DONE*
-etuoven säätö kohilleen*DONE*
-maalipinnan kiillotus
-snow capit *DONE*
-uudet polttimot eteen
-uudet polttimot mittaristoon/keskikonsoliin
-Radion korjaus/uusi antenni taakse *antenni hankittu*
-sisävalojen kuntoon laitto
Speksit yleisesti:
-farkku
-b230f
-M47
-avoin perä
-mittarissa 420tkm
Kuvia ei vielä ole laittaa, pitää käydä vkl pesemässä auto ja laittaa sitten muutama kuva näytille. Tulen täällä kyselemään apuja sitten erinäisiin asioihin korjauksien ja huoltojen suhteen. Kyllä tästä vielä kaunis ja hyvä biili saadaan! Auton nimi tulee Leevi and the leavings yhtyeen kappaleesta "Pohjois-Karjala", siellä missä tämä on elämänsä viettänyt. Anneli on oikein nätti(ruma) nimi autolle

-Jesse-