Noniin paluu tänne showroomin puolelle myös. Aloin viimevuoden loppu puolella ajattelemaan vanhempaan autoon siirtymistä kun uudempien arvon lasku on niin järkyttävä, joten tuumasta toimeen ja Bmw myyntiin. Noo, kuumetta alkoi pukkaamaan ja aloin metsästää P2 korisia V70R:iä. Bmwstä sovin kaupat liikkeen kanssa josta vuotta aiemmin tuon ostin ja toimitan sen sinne 15.01.21 eli tämän viikon perjantaina. Olin jo sopinut yhdestä R:ästä kaupat joka oli Hollannissa, autossa oli kaikki varusteet ja lisäksi asennettu kaasujärjestelmä jolla olisi ollut edullista ajaa, ihan viimetingassa selvisi että sen käyttämä LNG (nestekaasu) on Suomessa laiton eikä autoa olisi saanut edes rekisteröityä tänne ennen kun kaikki laitteisto olisi purettu joten peruin kaupat siitä..
Sitten aloin uudelleen katsoa Ruotsin puolelta R:iä ja löysin ihan yksilön sieltäkin, ei ollut vaan niin hyviä varusteita mutta kyselin siitä sitten kuitenkin.
Viimeviikon lauantaina 09.01.21 naapuri Micki soitti illalla ja sanoi että on löytänyt mulle R:än, väriltään Sonic Blue. Tässä kohtaa olin jo ihan täpinöissä ja yritin epätoivoisesti kysyä sisustan väriä mutta ei tiennyt tätä koska ei autoa ollut nähnyt. Kuitenkin auto oli tuossa 8km päästä kotoa ja sain omistajan numeron jolle soittelin samantien.. Selvisi että auton sisusta on Atacama. Ja myös automaatti.. Näin löytyi V70R combolla jota olen yli 5vuotta halunnut. Sovin että menen katsomaan autoa seuraavana päivänä eli viimeviikon Sunnuntaina 10.01.21 ja meninkin.. Siinä suorastaan ihailin autoa ja lähdettiin koeajolle! Auto vaikutti sellaiselta kun sen pitäisikin olla, olin päätökseni tehnyt ja kaupat siitä tehtiin. Hetkeä myöhemmin lähdin kotiin hakemaan emännän heittämään mut takaisin sinne jotta R saadaan kotiin. Sellaisen tarinan voimin tuli hankittua elämäni ensimäinen Sininen auto, ja myös auto jossa on "ruskea" sisusta sekä ensimäinen P2 R Volvo.. Kaikki 3 samaan autoon ja onhan tää tällänen aika Unicorn!

Elikkä autoon.
Tekniikka : 2.5l 5cyl tjurbo (R) 300hp/400nm 6vaihteinen geartronic vaihteisto
Ostaessa 185400km
Väri : Sonic Blue (470)
Sisusta : Atacama
Renkaat :
* Talvella Pegasus 18" 225/40R18
* Kesällä Heico Sportiv Volution V 19" 235/35R19
Varusteita :
* Sadetunnistin
* RTi
* HU-850 + 300w vahvistin + levyvaihtaja
* Kuljettajan sähkötuoli 3 muisti paikkaa
* Matkustajan sähkötuoli
* Kattoluukku
* Vetokoukku, irroitettava
* Parkkitutkat, takana
* Automaattisesti himmenevä taustapeili
* Kattokaiteet
* Isofix rauta oikealle puolelle
* Yms, onhan R:ässä varusteita

Tilattu :
* Oem lisävalo asennussarja
Tehty :
* Tummenttu kaikki lasit
* Poistettu takapyyhkiä
* Poistettu ajovalojen pyyhkiät
* Jenkkiparkit
* Kaukovalot, aftermarket xenonit -> Vaihtuu varmaan LED:eihin.
Ajatus tehdä :
* iMIV Classic + peruutuskamera
* Talveksi Ledbar
* Vaihtaa kattokaiteet listoihin, listat ostettu
* Laittaa uudemmat sivupeilit, joissa vilkut, peilit ostettu
* Verhoilla pilarit ja sisäkatto mustaksi
* Hankkia puuttuva takaluukun suojaverho
* Kiiloittaa minttiin! Pinnoite päälle
* Hoitaa penkit minttiin, joutuu vähän maalailemaan...
* Överi huoltaa kuten aina.
* Pieni murina olisi poikaa, ehkä DP+Catback, Catback ostettu ja dp suunitteilla.
* Webasto vaiko TT-Thermo? Lisälämmitin tarvii laittaa.
Päivitellään listaa muutoksien mukaan.
16.01.2021





Myyjän tallista 10.01.2021

