Kai mä näiden vinkkien avulla jonkinlaiseen lopputulemaan pääsen. Kiitos niistä

Suurella todennäköisyydellä annan kuitenkin sen kytkennän olla toistaiseksi niin, kuin se nyt on.
Tehostinta testaillessani ja tyhjäkäynnin juttuja säädellessäni kurkkasin myös paisuntasäiliöön moottorin ollessa kuuma ja se mokoma oli ihan piripinnassa. Seuraavana päivän koneen jäähdyttyä se oli tyhjä ja jäähdytinkin vähän vajaa, eli se mokoma säiliö on liian pieni noin isolle vesimäärälle

No eipähän lopu tekeminen, kun sitäkin pitää jossain vaiheessa suurentaa.
Netistä löytämieni kaavojen perusteella tuon vesimäärän ei kuitenkaan pitäisi laajentua kuin noin kolme desiä, mutta se kaava taitaa olla päin seiniä.