Tänään arvelin että kun aikaa on mukavasti ja kelikin varsin mainio, niin tuuppaisenpa takavaloihin ledivilkut ja peruutusvalon ledit paikalleen vaikka vähän purattaakin. Kävin oikein verhoilukiinnikkeitäkin valmiiksi.
Suunnitelma oli siis hyvä, mutta kuten yleensä, se muuttuu suunnitelmaksi siinä kohtaa kun ottaa ensimmäisen palikan irti. Lähtihän se sieltä ihan videon malliin nätisti. Siinä hetken katseltuani tuumasin sitten että hommaa tuli. Vilkkupolttimohan näissä kierretään kiinni umpioon. Katselin sitten sinne että vähäsen näyttää epätäydelliseltä ja havaitsin että no tokihan se umpion puolen kiinnike on murtunut. Ja vieläpä siten, että alempi johto on päässyt pois paikaltaan. Mallatessa takaisin paikalleen totesin että no eihän se siellä enää pysy.
Samaten sitten hävisi aika tehokkasti kontaktitkin koska aika toivotonta yrittää saada tuota pysymään paikallaan siten että nuo osuisivat kohdalleen. Siispä leukaa hieromaan.
Sen verran puhelimella sain tutkittua että tuon alemman umpion irroitus ei ilmeisesti ole ihan pieni operaatio ja siinä kohtaa alkoi jo hirvittämään kun tarjoteltiin että puskuria pitää käyttää pois paikoiltaan. Luovuin sitten siitä melko helposti kun parkkipaikan pihalla oltiin.
Aikani tuumailtuani tulin siihen tulokseen että eipä siihen auta muu kuin hyppylangat tehdä ja itse polttimo sitten paikalleen sillä millä pysyy - tässä tapauksessa marine-asennusmassalla jota sattui löytymään. Tyylipisteitä tässä ei paljoa jaeta ja tarkoitus on tuohon kyllä umpiot vaihtaa jahka selvittelee että miten homma tapahtuu.
Tuumasta toimeen ja kaasukolvia käteen. Ensimmäisen johdon mäkeen viskattuani toisen kohdalla alkoi onnistumaan ja tinakin jopa tarttumaan. Polttimon kantaan/pidikkeeseen nuo oli helppo nappaista paikalleen. Sen sijaan umpion puolen melko lyhyet piuhat tahtoivat aiheuttaa muutaman kirosanan ja välillä pelotti että palaa kohta koko auto. Mutta kyllä ne sinne lopulta tarttuivat kiinni. Eikun teippiä päälle ja kokeilemaan. Ja kas, sehän toimii.
Sen jälkeen tuljasin asennusmassaa sen minkä viitsin ja koitin painella polttimon kiinnikkeen siihen mahdollisimman hyvin kiinni. Täytyy huomenna tarkastaa tulos mutta ajanee sen asian - ja katsuri on mielissään kun vilkku toimii. Samallahan tuohon vaihtaisi uudemman malliset umpiot jos kerran vaihtohommiksi menee. Pitää tutkia.
Sinänsä vilkkupolttimoiden vaihto oli ihan ajankohtainen, etenkin juuri tuolta hajonneelta puolelta ropisivat jo värit pois polttimon päältä sitä tahtia, että ei olisi enää kohta kovin oranssi ollut.
Peruutusledit sitten jäi seuraavaan kertaan. Harrastaminen on mukavaa.
