Enpä olisi uskonut, että voin joskus sanoa olevani nissanin omistaja, mutta nyt kävi näin.
Kyseessä on siis -04 vuoden D22 korimallin nissan king cab. Moottorina surullisen kuuluisa 2.5l YD25DDTI, joka on tunnettu kk-laakeri- ja jakoketju ongelmista. Tämäkin yllätys yllätys tuli minulle moottori rikkoisena.
Koria ja alustaa on kumpaakin korotettu.
Mittarissa tällä hetkellä 402tkm
Miten auto sitten minulle päätyi on sekin mielenkiintoinen tarina. Ko. Auto on ollut hyvällä kaverillani jo useamman vuoden jokapäiväisessä ajossa. Huhtikuussa 2022 mittarilukemalla 381tkm alkoi moottori näyttämään jo huolestuttavia merkkejä, joten kaverini päätti ottaa hommasta niskalenkin heti alkuun ja remontoida alakerran, eikä yhtään myöhään sillä yksi veiveistä oli jo halki, mutta yhdessä kappaleessa vielä. Tällöin vaihdettiin kk- ja runkolaakerit, kk-pultit ja tottakai kaikki tiivisteet yms. Kuitenkin jakoketju jäi tällöin vaihtamatta huonolla seurauksella, jolloin tämän kesän lopulla 20tkm myöhemmin jakoketju antautui täydestä vauhdista. Kaverilla loppui motivaatio siihen, ja auto jäi pihaan seisomaan. Lopulta sitten kerran kahvilla ollessani heitin tarjouksen autosta, vaikka todellisuudessa en ollut aikeissa varsinaisesti ostaa, mutta lopulta auto kuitenkin vaihtoi omistajaa pienen neuvottelun jälkeen. Mm. Lisävalot ja isot renkaat jäivät aluksi ostamatta.
Matkalla kotiin. Kuvassa näkyvät renkaat aluksi jäivät kaupanteosta pois, mutta muutaman viikon kuluttua päätin nekin ostaa

Ostin sillä mielellä tämän, että koko moottori on selvänä. Ensimmäisenä piti siis purkaa kansi pois ja selvittää vaurioiden laatu. Alakerta oli ihmeen kaupalla säästynyt, mutta kansi oli selvä tapaus: toinen nokka-akseleista oli poikki ja venttiileistä 12/16 solmussa.



Aluksi piti korjata vielä alkuperäinen kansi, mutta huomasin yhdessä venttiilivälissä pahan halkeaman, jolle koneistamokin antoi hylkytuomion. Piti siis etsiä ehjä kansi. Samalla, kun auto etsi kantta puhdehommina tein maltillisen lavakaaren, johon saan työvalot kiinni.
Ulkoruokinnassa



Lopulta uusi kansi löytyi, jonka ruuvasin kiinni uuden tiivisteen ja kupariliiman kanssa. Työvaiheista ei harmi kyllä tullut kuvia. Samasta osoitteesta löysin myös ehjän nokan katkenneen tilalle.
Kannen asentamisen jälkeen oli edessä jakoketjun uusiminen. Noh ensinnäkin vasta kolmannella kerralla sain oikean ketjun ja nissan insinöörit osoittivat taas loistokkuutensa ja ongelmanratkaisukykynsä, sillä alemman jakopään kopan irroittamiseksi pitää irroittaa öljypohja. Öljypohjan irroittaminen taas vaatii etummaisen tasauspyörästön, kaikkien apulaitteiden, startin ja vaihdelaatikon irroittamisen, sillä 2 öljypohjan pulttia on kytkinkopan sisällä

sain hieman keploteltua siten, että irroitin kaikki vaihdelaatikon pultit, jonka jälkeen raudalla väänsin kytkinkopan ja lohkon välille sellaisen raon, josta juuri mahtui 10mm hylsy avaamaan pultit.
Kun oikeat osat oli kädessä ja kaikki muu purettu tieltä pois alkoi homma rullaamaan ja silmitön raivo kaikkia japanilaisia autoja kohtaan laantui ja oli taas jopa ihan mukavaakin.
Kasaamista




Tässä välissä öljypohja paikalleen


Jakopää valmis

Pako- ja imusarjat paikalleen ja uudet hehkut reilun kuparitahnan kanssa paikoilleen. Vanhojen irroittamisessa oli hiukan haasteita..

Suuttimet


Venttiilikoppa päälle, omaiset ovat nähneet.

Sitten seuraavaksi kiinnittelin vielä coolerin, joka on nissanissa siis venttiilikopan päällä ja samalla vaihdoin öljynsuodattimen ja kippasin uudet öljyt moottoriin. Lopuksi vielä jäähdytin ja uudet jäähdytinnesteet, jonka jälkeen olikin valmista käynnistystä varten. Imaisin varuiksi tankilta suodattimen täyteen ja syöttöpumpulle asti dieseliä, jotta ei tarvitsisi sahata ihan yhtä kauaa.
Ensikäynnistys ei kuitenkaan sujunut ihan helpolla, sillä edelleen oli ilmaa pa-järjestelmässä ja vaikka kuinka sahasi ei lähtenyt. Lopulta vanha kikka eli hinauskäynnistys pelasti ja moottori hörähti saman tien käymään ja sen jälkeen kun vain sai ilmat liikkeelle niin nyt käynnistyy kuin palmun alta. Ajelin 160km testilenkin ja kaikki vaikuttaisi tällä hetkellä toimivan. Samalla huuhtaisin auton puhtaaksi.


Vielä olisi edessä sisustan putsaaminen, lisä- ja työvalojen asennus ja webaston tarkistaminen ja korjaus. Webastosta ilmeisesti on kiertovesipumppu sökö, mutta pitää vielä varmistaa.