Jatketaan tähän vaikka ilmoitusta huoltotarpeesta ei olekaan, eikä aiheeseen liittyviä vikakoodeja.
Toisinaan auto ei reagoi etäohjaukseen mitenkään.
Toisinaan taas lämmittimen käynnistys antaa palautteen, että ei voitu käynnistää(ei syytä) mutta lämmitin on silti käynnistynyt. Näin on käynyt useamman kerran.
Ajattelin että auto ei ole ongelmatilanteissa verkossa, mutta tänäänkin kun se ei reagoinut mitenkään ja auton käynnisti, sim-kortti-palkit olivat täydet 5/5.
Ennen ovien avaamista katsoin äpin sijaintitiedoista, että se oli päivitetty viimeksi 16h sitten, eli todnäk silloin kun lukitsin auton viimeisen kerran eilen illalla. Toisaalta lämpötila oli ihan oikein, että oli se ollut verkossa ainakin max. 2 tuntia aiemmin?
On kyllä P3-malliin verrattuna todella epäluotettava systeemi. Vaihdoin jo hiljattain pää-akunkin, kun se vaikutti alkuoeräiseltä ja ajattelin että jos siinä laskee jännite liikaa ja se aiheuttaa tuon, mutta ei ainakaan sillä ole vaikutusta.
Auto on 2019 käyttöönotettu 2018 mallin S90