Jep, parasta on se kun saa itse rakentaa millaisen haluaa, sitten saa seurata sen valmistusta ja jopa nähdä videon kun omaa autoa valmistetaan.
Ja kun itse pääsee ajamaan alusta alkaen, siististi, näkee miten auto kestää pitkään, maalipinta pysyy hyvänä ja sisusta nättinä.
Jos pitää esimerkiksi viitisen vuotta, tarvitsee katsastaa vain kerran ja huollattaa kaksi kertaa (riippuen ajomääristä). Halpaa kuin saippua
Vielä kun olisi viiden vuoden takuu, niin olisi vielä turvallisempi olo.
Juuri näin. Kaupantekoprosessi kokonaisuudessaan, hinnan hierominen, varusteiden valitseminen, tilauksen tekeminen, valmistumisen odotus ja viimeisenä vihdoin odotettu luovutus kahvien kera

. Itse olen vahvasti tuohon koukkuun jäänyt

. Lisäksi olen huomannut, että huolehdin autosta aivan eritavalla, kun se on ollut uudesta asti minulla, eikä siinä ole kenenkään aikaisemman omistajan tekemiä "virheitä" siellä täällä.
Takuupolitiikka itseänikin häiritsee eritoten näissä Eurooppalaisissa kulkineissa. 2-vuotta on vain armottoman vähän nykypäivänä. Kyllä vähintään 3-vuoden takuu pitäisi olla selviö nykyään. Japseilla esimerkiksi takuu on pidempi ja erityisesti asiat hoidetaan asiallisemmin takuu-aikana ja varsinkin vieläpä sen jälkeenkin.