Noniin. Lainataas topicia.
Kyseessä on siis punainen maalipinta ilman lakkaa ja värinä punainen. Haalistunut etenkin konepellistä ja väri muistuttaa paikoitellen enemmän vaaleanpunaista kuin kirkkaanpunaista.
Laikat ja koneet on hallussa, mutta noita eri karkeuksilla olevia kiillotusaineita on miljoona erilaista, niin osaisikohan joku suositella sellaista järkevän hintaista (eli ei mitään litkuja mille tulee 500€ hintaa, koska tuohon hintaan maalaan jo sen auton yli uudestaan useaan kertaan

) komboa millä varmasti tulee sellainen jälki, ettei tarvitse lähteä ostamaan enemmän leikkaavia aineita kaupasta ja tehdä koko hommaa uudestaan.
EN ole detaljointifriikki, eli huvin vuoksi en tykkää maalipintoja hieroa, se että saa tehokkaasti kelpaavan tuloksen on tärkeintä.

Ei se että saa levitellä miljoonaa eri ainetta maalipintaan viikon ajan.
Tuossa hyvä google haulla löytynyt vastaava kuva, mikä on lähtökohta ja mihin pitäisi päästä.
http://i10.photobucket.com/albums/a128/iains2rs/02052007333.jpgSellaisia litkuja saisi olla myös, mitä saa järkevillä (muutaman päivän) toimitusajoilla ja ei tarvitse toiselta mantereelta tilata.

Hyviä vahoja saa myös suositella, millä tuon kiillon saisi myös pysymään.
Kiitokset etukäteen vastauksista.