Pientä päivitystä on tapahtunut, on pitänyt laittaa kuvien kera mutta kun en ole saanut aikaiseksi siirtää kuvia, niin kerrotaan sanoin.
12.9.2013 Volvo kävi Jyväskylän
sinisellä hoivattavana.
Eteen lipsahti paikalleen jarrujen siirtimet (8251316), jotka ovat muuten vaihto-osat! Eli jos meinaatte vaihtaa, on alkuperäiset annettava vaihdossa. Onneksi myös 15" siirtimet olivat käypää valuuttaa tässä vaihdossa. Samalla alle ruuvattiin
ebaysta tilatut Brembon MAX Sport 305mm jarrulevyt. Palat olin hommannut jo aiemmin, eli alkuperäiset Volvon palat (samat 286mm ja 305mm jarruille). Niin ja uudet ebaysta hommatut kääntymisen rajoittimet meni myös paikalleen samalla.
Vaihdettaessa kilometrit olivat 334608 ja tänään jonkin verran päälle 336tkm. Nyt on jarrut ainakin asettuneet ja rupeaa olemaan kokemusta, myös peräkärryn ja kuorman kanssa.
Aloitetaanpa siitä, että ensimmäisen 500km tuo jarruyhdistelmä otti päähän, tuntui että tehoa ei löydy yhtään enempää. Maltti on tosiaan valttia ja noin 700 ajokilometrin jälkeen tapahtui se toivottu muutos.
JUMALISTE MIKÄ MUUTOS! Kyllähän näissä on eroa pienempien jarrujen kanssa kuin yöllä ja päivällä, kokemusta ei kisajarruista tms. ole, joten en edes yritä niihin verrata.
Voin kuitenkin kertoa, että muutos on merkittävä, voimaa jarrutuksiin tuli todella paljon lisää ja sellainen "laiskuus" jarruttamisesta hävisi kerrasta. Edelliset jarrut olivat Volvon omat 286mm ja Volvon palat. Nykyiset levyt ovat selkeästi vahvemmat ja näyttää myös paremmalta. Kun jätetään se ulkonäkö pois ja kiteytetään koko homma, tämä on sellainen päivitys mitä suosittelen ihan jokaisen tekevän. Ei tietysti uusia kannata suotta heittää lepikkoon, mutta jos olet kuitenkin uusimassa jarrut eteen, niin aivan ehdottomasti tämä kannattaa! Peräkärryssä oli eilen ajettava ruohonleikkuri ja vähän muuta rompetta. Aika vaivattomasti pysähtyi.

Etupää käytiin myös läpi, sillä katsastusajankohta kolkuttelee ovella aika pian. Mitään välyksiä tms. ei löytynyt, joten Volvon raskas turpa on hyvässä kuosissa.

Tämä päivä aiheutti muuten vähän harmaita hiuksia, mutta voin todeta 16" vararenkaan mahtuvan pyörimään näillä jarruilla. Onneksi. Ajelin aamulla hiekkatiellä ja ilmeisesti siellä kivi nappasi lähes uuden renkaan kylkeen ihan pienen viillon.

Vajaan 1cm pituinen, mutta riittää siihen, että ilmaa tuli pihalle. Oletettavasti ajoin vajaalla ja tyhjenevällä renkaalla noin 70km, onneksi mitään vaarallista ei tapahtunut. Kun ajoin auton kotipihaan, totesin jo ääneenkin, että nyt kaikki ei ole ihan kunnossa. Mökiltä lähdettäessä huomasin jo ohjauksessa vähän vetelyä, mutta mitään silmämääräisessä tarkastelussa en huomannut. Kotona rengas olikin sitten jo "melko lämpöinen" ja ylhäällä oli enemmän ilmaa, kuin alhaalla... ONNEKSI tuo rengas kesti matkan ja vielä loppupäässä muutaman kilometrin ajelut "motarilla" 100km/h. Muutaman ärräpään saattelemana keula ylös ja katsomaan mitä on tapahtunut.
Kaveri piti pyytää kuskiksi ja biltemasta joku 20€ minikompura noutoon. Liitin kiinni ja virrat laitteeseen, 0,25bar oli ilmaa jäljellä. Ei siis yhtään liikaa. Vaikuttaisi, että renkaan vahvistettu runko riitti suojaamaan vanteen ja pelasti pahemmat vaaratilanteet liikenteestä. Nyt on vanteita puljattu edestakas ja vararengas pyörii tovin takapyörän kaverina, etuoikea oli siis se rengas joka tässä tyhjeni. Onneksi huoltoasema on lähellä, josta sai ilmaa renkaisiin. Ei tuolla minikompuralla saanut vajaaseen vararenkaaseenkaan ilmaa kuin sen verran, että kehtasi huoltoasemalle ajaa.
Että sellasta, huomenna alkaa selvittely uuden renkaan osalta ja toivottavasti,
toivottavasti vanne ei ole kokenut mitään vaurioita.
Jos jäi jotain sanomatta noista jarruista, niin kysymyksiä saa esittää.
