jossei muuta niin kannataahan ne nyt ainakin mittauttaa etteivät oo kovin kuoleentuneet
kärsii laulattaa paremmin jatkossakin
Näyttää kyllä hyvältä rojektin eteneminen, melkein joskus voisi tulla kurkistamaan paikan päällekin mimmosta jälkee siellä syntyy 
Joo kyllä ne varmaan tulee mitattua. Onhan ne nyt kolmisen vuotta kannessa "levännyt", ja onhan niitä välillä heräteltykkin joten eipä ne jouset ihan uudet ole enään.
Kyllä on jotain jo saatu aikaseksi, mutta pitkä matka on vielä että tämä on ajossa uudella tekniikalla. Ja kyllähän tuota voinee tulla katsomaan, viimeistään sitten kun on oma tallipaikka alla.
Öljyruiskuista on taas kova keskustelu. Elikkäs sain tuon lohkon kohtuu edukkaasti, ja se on 90-luvun alkupään valua eli ei ole koskaan ollutkaan ruiskuja tossa. Mielessä on kyllä käynyt jos ne tekisi, mutta vielä en ole päätöstä tehnyt. Lohkolla on yksi kesä ajettu n.500hp tehoilla, ja pientä pystysuuntaista hankautumista on havaittavissa, siksi vien lohkon hoonaukseen. Siitä en sitten tiedä olisiko vähemmän hankaumaa JOS olisi ruiskut ollut?
Postilaatikkoon tupsahti öljynsuodattimen siirtosarja, suoraan kiinasta. Ihan käyttökelpoisen tuntunen on, joskin vain olen kuullut että nuo kiinalaiset liittimet (AN) ei ole aina ihan a1 laatua joten ne ehkäpä vaihtuu. Mutta olipahan todella edullinen, joten ehkäpä ne liittimet raaskii vaihtaa..

Vyötkin saapui postiin ja ne tuli suomalaiselta yksityiseltä. Ei vaan mennyt taas niinkuin myyntipuheessa luvattiin, joten saa nähdä miten niiden kanssa nyt käy..