Pari viikkoa sitten sunnuntaina (7.6.) tuijottelin tietokoneen taustakuvaa tylsyyksissäni ja totesin, että tälle tarvis oikeesti kai tehdä jotain. Ei muuta kun tuumasta toimeen ja pihalle ihmettelemään koria, joka oli yltäpäältä siitepölyn peitossa. Pikanen huuhtasu ja työntelin sitten korin talliin. Siinä hetken silmäilin ja totesin
ei tää nyt niin paha oo.... Päätin aloittavani apukuskin puolesta ja ei muuta kun hommiin.
Hetken siinä revin sitten mätää helmaa rälläkän avustuksella pois ja totesin, että tästä ei tule yhtään mitään. Maanantaina motonetistä pistehitsipora ja parikymmentä katkaisulaikkaa ja uudestaan kokeilemaan. Kah, hommahan hoituu oikein näppärästi!
Ei ole minusta oikein tarinoimaan joten laitetaan muutama kuva akselilta 7.6.-20.6. jonkinlaisessa aikajärjestyksessä. Ei varmasti ole menty virallisten koritöiden oppien mukaan, mutta menkööt ja muistutetaan työmaan olevan pahasti kesken / viimeistelemätön.









Korin lisäksi myös moottorin parissa on tullut häärittyä. Aika valmis se jo olikin, mutta parit "isommat" hommat oli vielä jäljellä. Jakaja puuttui ja 13C:n öljynkierto oli kokonaan ratkaisematta. 940:n osia ei voinut käyttää ns. suoraan, kun satasarjan lohkoissa on öljyntulo ja paluu noin 2cm taaempana kuin kymppisarjalaisissa.
Paluuputkena meinasin alunperin käyttää Garrettin omaa, mutta sitten päätin jättää sen koskematta jos pussihousut vaikka alkavatkin lepattaa joskus. Tulolinjan käyttämistä ei pystynyt edes harkita erilaisen laipan takia. Romukasasta löytyi ysikantin paluuputki aihioksi. Heti aluksi päätin, että mitään ehjää ja toimivaa klemmarihelvettiä tähän ei tule. Päädyin siis kasaamaan paluuputken hitsaamalla ja minun mielestä siitä tuli oikein hyvä. Ei ota edes öljyjäähyn putkiin kiinni, vaikka en mokomia huomioinut ollenkaan aluksi.



Tulolinjan ratkaisin M14 -> AN4 ja M12 -> AN4 banjopalikoilla. Väliin tuli sitten 60cm teräspunosletku. Osat tulivat KL-racingiltä näppärästi.

Auton mittaristo tuli myös kunnostettua uuteen loistoon, mutta siitä nyt ei taida olla kuvaa tarjota. Toisaalta eipä siinä kai mitään nähtävää ole? Loppuun motivaatio linkki:
http://www.gatbilar.se/b1nny/18525/volvo-244-turbo-1981/bilder/162779/ (Taas hämmentää nuo takaniskatukien huput...)