Sain joskus viimevuonna APV:n uhkailumailin , ja siihen se jäikin
:
Yleinen ja luonnollinen lähtökohta onkin se, että auton haltija on myös auton käyttäjä ja kuljettaja. Tästä johtuen valvontamaksu osoitetaan auton haltijalle. Mikäli auton haltija ei ole kuljettanut autoa, hänellä on kuitenkin tieto siitä, kuka hänen autoaan on kuljettanut. Mikäli auton haltija ei kykene ilmoittamaan, kuka hänen autoaan on kuljettanut, lienee selvää, että kuljettaja on ollut auton haltija. Mikäli valvontamaksun periminen etenee oikeudelliseen perintään, valvontamaksun perintäasiaa käsitellään tuomioistuimessa. Tuomioistuinkäsittelyssä auton haltijaa tullaan kuulemaan asiasta ja hänen on lain mukaan pysyttävä tuomioistuimessa esittämässään kertomuksessa totuudessa. Näin ollen auton kuljettajatieto tullee selviämään viimeistään tuomioistuinkäsittelyssä.
Edellä mainituin perustein edellytämme, että maksatte valvontamaksun itse tai ilmoitatte meille totuudenmukaisesti autonne kuljettajan tiedot yhteystietoineen, jolloin voimme osoittaa valvontamaksun hänelle. Mikäli ette maksa valvontamaksua tai ilmoita autonne kuljettajaa, tulemme perimään valvontamaksun asiasta syntyvine perintäkuluineen tarvittaessa oikeudellisen perinnän kautta.
Noitahan ne lähettelevät...

Bisnesmalli kun perustuu siihen, että riittävän moni maksaa kun kuulostaahan tuo äkkiä pelottavalta ja moni ajattelee että eihän se valvontamaksu ole kuin jokusia kymppejä, maksetaan pois ettei vaan joudu käräjille.
Totuus kuitenkin on, ettei noi firmat ikinä lähde käräjille jonkun yksittäisen maksun takia. Riski on oikeasti noilla firmoilla, nimittäin hyvin todennäköisesti oikeus päätyisi yksittäisen maksun kohdalla tilanteeseen, että kuljettajaa ei ole kyetty osoittamaan toteen ja tästä muodostuisi ikävä ennakkotapaus ettei noita tarvikaan maksaa.
Meillä esimerkiksi on tilanne, että perheen kaksi autoa ovat aika aidosti ristiin molempien puolisoiden käytössä. Viimeksi vastasin noille jotenkin siten, että "autoa on todennäköisesti ajanut joko vaimoni tai minä, mutta en pysty sanomaan kumpi juuri tuossa tilanteessa. Lisäksi on mahdollista, että autoa on ajanut joku muukin henkilö. En aio teidän puolesta selvittää kuljettajaa, sillä se on teidän eikä minun tehtävä. Vastaan tarvittaessa asiaan vain oikeudessa"
Olivat ton jälkeen pistäneet vielä perintäfirmalle tuon lapun. Perintään ilmoitin, että tämä saatava on riitainen, en maksa ennen oikeuden päätöstä. He lopettivat perinnän. Ilmoitin myös parkkifirmalle, että jos vielä jatkavat asiassa perintätoimia, teen tutkintapyynnön tai rikosilmoituksen nimikkeellä petoksen yritys.