Juhannuksen säät eivät juuri suosineet mökkeilyä, joten oli hyvä syy viettää aikaa tallissa.
Välillä saa nysvätä tallissa monta päivää, eikä juuri valmista tule. Nyt taas tuntui että projekti eteni oikein kunnolla parin päivän aikana

Laittelin koriin lasit paikoilleen joka olikin yllättävät helppo homma, vaikka välillä meinasikin kädet loppua. Tiivisteiden listat jätin vielä laittamatta, jotain massaa pitää lisätiivistykseksi laittaa. Ainakin tuulilasin ympärys näyttää siltä ettei pidä vettä noin. Onko kokemuksia/ehdotuksia, mitä kannattaisi laittaa?
Kattoverhoilun laittoa piti opiskella service manualeista, muistikuvista ei juuri ollut apua kun olin purkanut vanhan verhoilun jo melkein kolme vuotta sitten
Onneksi osat kuitenkin löytyivät varaston hyllystä

Verhoilun virittelyä paikoilleen

Paikoillaan

Myös sivupahvit ja takapenkin pystyi jo laittaamaan paikoilleen ja sisustan lopullinen värimaailma alkaa hahmottumaan

Kasattu koelauta paikoillaan, ratiksi tuli perus Luisin ratti ilman kromia tai jalopuuta. Kuvassa näkyy kiusallisen selvästi päällisen ylimääräiset rypyt

, pitää yrittää korjata niitä pikaliimalla.
