Vähän vaihtelua virittää vaparia, pitkät pinnapultit holkkien kanssa parantaisi kiinnipysyminen, mutta eikai jos pysyy noinkin. Vaparin virittäminen paineaaltojen, putkien pituudet kollektorien koot ynm lähestyy jo ydinfysikkaa
siihen en ota kantaa
Jännä että ääni pienensi verratuna valusarjoihin 
Meinaatko pinnapulteilla ja holkeilla pakosarjan jatkoksen kiinnitystä? Kyllähän se jousilla kestää, kunhan vaan vetää vähän yhteen. Nytkään ei vuoda ollenkaan vaikka ei ole mitään. Sen verran napakka sovitus. Kokonaisuudessaan muutoksia tulee aika paljon, vaatii varmasti muutaman välivaiheen ennen kuin saa halutun lopputuloksen.
Pakoääni miedontui kun pulssit tulee(toivottavasti) tasasemmin pihalle. Pakosarja itessään alkaa resonoimaan täyskaasulla isommilla kuormituksilla, mutta niinhän peltisarjat tekee. Joutokäynnillä ero on aika pieni vakioilla nokilla.
Juho_,
Kyllä ne on tehty ihan mutulla, niin monta muuttujaa matkassa. Putkikoon valinnassa piti kysyä Kuuranteen mielipidettä, sillä on kumminkin sen verran kova kokemus vaparikoneiden tekemisestä. Ite olisin varmaankin tehnyt pykälän pienemmästä.
Miten niin meni aikaa, pelkästään ensiöissä kollektoreineen taisi mennä 9h tai vähän ylikin

Tarkoitus on laittaa nokat ~samalla profiililla kuin englantilaisessa oli hetkellisesti käytössä. Eli nosto 10,4mm, aukiolo millistä milliin 236 astetta. Ei kovin rankat, mutta kokeillaan nyt. Venttiilikoloja on syvennetty vain milli, koska etuvetovaparin männissä ei ole kovin paljoa varaa syventää. Ylin männänrengas tulee vastaan aika pian jos kovin syvältä kairailee. Nostoa tulee lisää, lohkotasosta on otettu 0,2mm ja kannesta on tarkoitus madaltaa noin 1-1,5mm eli venttiili tulee aika paljon alemmas kuin vakiona.
Pyrkimyshän on tietysti tehdä mahdollisimman laajalla alueella toimiva kone. Tuskin tulee kovin korkealle kierrätettyä, mutta ei se haittaa jos pyörivät on kevyehköt ja pyörii herkästi.