Eiks se ole kiva, että lukemat on ns. kohillaan

Kelikin on ollut suotuisa tehon kannalta, vaikka pitäisihän ohjelman korjata olosuhteiden mukaan. Kuuleman mukaan penkin tehot on olleet vertailukelpoisia muihinkin joiden lukemat on suht kohdillaan, mutta pääasiassahan se on säätötyökalu. Ja sen takia E85:llä erikseen. Näkee tuleeko eroa muutamaa yksikköä enempää. Sen takia seuraavaan penkitykseen ei myöskään tule suurempia muutoksia.
Kyllähän vedon hiipumisen huomaa yläkierroksilla aika helposti. Näkyy hyvin myös bensakartassa, polttoaineentarve laskee samassa suhteessa käyrien kanssa.
Kävinkin tänään tankkaamassa E85:ttä, muutin reqfuelin lähelle sopivaa ja aloitin säätöajon. Pientä hienosäätöä lähinnä ja kevyemmälle kuormitukselle kaksi astetta lisää ennakkoa. Täyskaasun muutan vasta penkissä. Aamulla kokeilla miten lähtee kylmiltään.
Eilen ja tänään vaihdoin uudet heijastimet ajovaloihin ja nurkista löytyneet Osram Silverstarit. Oikeasta umpiosta piti rikkoa yksi kiinnitysmutteri sekä pultti. Poistin jämän ja laitoin uuden pultin liimalla tilalle. Samalla poistin ajovalopesurit. Niinhän noiden heijastimien kanssa käy, että valoa tulee hyvin mutta kuvio on pielessä. Eli polttimon asento heijastimessa ei ole ihan oikein. Ei sentään häikäise vastaantulijoita ja on parempi näkyvyys kuin vanhoilla kulahtaneilla.