Alkaa olemaan näille volvoillekkin jo nyt tehtynä sen verran, että aattelin tästä pienen showroomin tehdä..
Eli siis kaikki alkoi viime kesästä, jolloin kortin sain, tuli ajeltua tuommoisella "melkein omalla" valkoisella 940 farkulla, joka on perheessä ollut viimeiset 12 vuotta. Auto siis '93 vm, B230FD koneella ja m47 lootalla.
Autolla oli tarkoitus ajella siihen asti, että oman auton saisi hommattua, no, sehän vähän venyi ja tuli melkein vuosi rullailtua, jonka aikana tuli mittariinkin n.40tkm, mittarissa nyt melkein 310 tkm. Autoon ehti kiintyä ja tutustua jo aika hyvin. Kaverin kans tummennettiin takaikkunat 20% kalvolla, joka onnistui melkeinpä täydellisesti, tuli laitettua jotain pientä musavermettä, aluksi joku halpis subi kaverin tekemässä suljetussa kotelossa, jota soitti SPL Dynamics ICE 800D ja JBL erkkasarja etuoviin. Jonkun ajan päästä tuli ostettua MDS Fanatic 12" subi, ja muokattua koteloa hieman, jotta siitä saatiin oikean kokoinen refleksille. Näillä mentiin oikeastaan koko aika, mitä tällä valkoisella ajoin. Hieman kuvia:


Keväämmällä tuli ahkerasti selattua nettivaraosaa, sekä foorumin myydään osiota, aluvalssit oli pakko saada! Semmoiset löytyi suht halvalla, Dezent X:ät, 17x8 et 35 kokoisina. Vanteet seisoi tallissa aikansa rahapulan takia, piti nimittäin saada spacerit ja uudet kumit. Sillä välin vanteiden huulet tuli kiillotettua. Uudet kumit tuli lopulta ostettua joka nurkkaan, 205/50 kokoisina. Opiskelijabudjetilla tilasin ensin vain eteen spacerit, modificarsilta 20mm pultattavat ja keskittävät. Näissä kesti yli kuukauden saapua, joten talvirenkailla napsuteltiin melko pitkälle toukokuuta... Töihin kun toukokuussa pääsin, niin tuli heti tilattua taakse Blingfactorylta 30mm spacerit, jotka saapuivat muutamassa päivässä.



Mielessä oli pyörinyt viime kesästä asti se, että OMA volvo, turbovolvo oli pakko saada, mieluiten m90 lootalla ja ilmastoinnilla. Hyvää vaihtoehtoa etsin oikeastaan talvesta asti, kriteereinä oli kohtuu hinta, kohtuu kilometrit, turbokone, m90 ja ilmastointi. Heinäkuussa päätin erään työpäivän jälkeen että nyt se on pakko ostaa, ja juurikin sinä päivänä oli tullut 269 tkm ajettu '98vm turbo myyntiin, ja auto sijaitsi 100km päässä. Sitä lähdettiin katsomaan parin päivän päästä, jolloin se lähti mukaan. Tässä kuva siitä, kun auton ajoin pihaan, ja alettiin vanteenvaihtotalkoisiin:

TÄSTÄ alkaa nyt sitten tämän auton tarina, joka tulee toivottavasti olemaan pitkä!Eli siis auto on vm. '98, B230FT koneella ja M90 vaihdelaatikolla, mittarissa oli ostaessa 269479km, tällä hetkellä taitaa olla n. 274 tkm. Värikoodiltaan auto on 412, eli siis sinivihreä. Auton on rauhanturvaaja tuonut suomeen uutena, pitänyt sitä 2 vuotta, jonka jälkeen ollut 13 vuotta omistajalla, jolta minä tämän ostin. Vakiovarusteista en tiedä, (Valkoinen oli täysin karvalakkimalli, sekä 5v vanhempi) mutta tässä on mm: Puolinahat, jalomuovit, man. ilmastointi, sähköpeilit, sekä -lasit joka nurkassa, kauko-ohjattu keskuslukitus(Volvon oma), varashälytin, lämmitettävät peilit ja takalasi, takaspoileri. Autoon on uutena asennettu Alpinen soitin, sekä 12 CD:n vaihtaja peräkonttiin, lienee ollut luksusta tuolloin

Muutamia kuvia:


Ensimmäisenä päivänä autoon tuli vain vaihdettua renkaat ja ajeltua, oli nimittäin melkoinen loikkaus FD:stä FT:hen

Lähipäivinä tuli ostettua musiikkivermeille uusi virtajohto, 6m 50mm
2 piuhaa tuli vedettyä sitten kuskinpuolelta listojen alta koko matka konttiin asti varapyöräkotelon luukun alle.


Eteen tuli Rainbowin testivoittaja erkkasarja, jolle tein tuommoiset sovitteet, vakioritilöistä piirsin levylle mallin, jonka päälle kaiuttimien suojaritilöiden kehä. Sovitteista tuli tämmöiset pienen hiomisen ja mallin vuoksi maalauksen jälkeen:

Tuon jälkeen vielä hieman hiottu pyöreemmäksi, lähiaikoina pitää päällystää jollain harmaalla nahalla. Vanteisiin teki mieli saada jotain väriä, joten ne maalailin Motipin sävymaalilla lähes korin väriin:




Tämmöiset niistä sitten tuli:

Seuraavaksi tulikin sitten auton vaimennus, koska tuli tuota valkoistakin hieman vaimennettua, perus bitumimatolla, oli nyt aika tehdä omaan autoon hommat kokemuksen perusteella hieman paremmin, ja laittaa kunnon vaimennusta, ja enemmän... Tilasin 2 tukkupakettia StP Silveriä, sekä telan. Yhteensä oli hieman alle 200e powersetiltä toimitettuna.

Ensimmäisenä oli vuorossa peräkontti, joka vuorattiin kaverin avustuksella kuulostellen missä oli ohutta, sekä teitenkin ne ns. kriittisimmät paikat. "Pahimpiin" paikkoihin tuli 2 kerrosta. Kuvia tuli otettua aika heikosti, mutta muutamia kuitenkin...
Ensin putsasin kontin:

tässä hieman vaiheessa, eikä vielä kajottu pyöränkaariin:


Suurin osa kuvista on otettu puhelimella ja joissain kuvissa saattaa olla asennuskarhuja veressä, josta johtunee heilahtaneet kuvat...
Sisustaa (sekä tallin sohva

) tuli myös käsiteltyä Turtlen Leather cleaner & conditionerilla, sekä kojelauta silikonilla:


Musiikkivermeinä toimii tällä hetkellä siis soittimena Kenwood KDC 6051U, edessä Rainbow SL-C 6.2, jota ruokkii Ground Zero Radioactive 4100XII, taakse tulossa joku halpa 5,25" soimaan hiljaa. Subina MDS Fanatic FR12W MK2 refleksikotelossa, SPL Dynamics ICE 800D:n perässä.
Syksyä ja talvea varten on Bilteman lisärit, joissa 50w xenonit, näkee tarpeeksi:

Autoa on tullut piristettyä hieman, ensimmäisen viikon jälkeen tuli Turbosmartin Boost Tee, jolla säädettiin ahtoja hieman ylös, VDO:n ahtomittarin tilasin Harlinelta, kesti vajaa 2kk tulla, joten ahtoja ei uskaltanut paljoa säätää... Tonilta tuli myös bensalastu samoihin aikoihin kuin paineensäädin. Tuli vaihdettua alkuperäiset Volvon tulpat, pissapojan säiliön kansi, pyyhkijänsulat ja Mahlen ilmanputsari:



Toissaviikon perjantaina tuli ahtomittari, jota en ehtinyt asentaa kun lähdettiin kaverin kanssa käymään etelänreissu volvolla, Perjantaina Kemi-Oulu-Jyväskylä, Lauantaina Jyväskylä-Kerava, Sunnuntaina Kerava-Espoo, Tiistaihin asti pörrättiin Espoossa ja Helsingissä, ja ajeltiin takaisin Kemiin. Hieman reissukuvia:




Keskiviikkona asensin ahtopainemittarin ja sainkin jo edellisellä viikolla tilatun välijäähyn:



Jäähystä maalailin päädyt ja päällisen mustaksi, ja rälläköin vähän kiinnikkeitä, jonka jälkeen se istuikin aika nätisti paikalleen.
Autoa on pesty ja puunattu useasti, ja tehty muutakin, mutta nyt ei voi kaikkea muistaa, eikä kuviaakaan kaikesta ole.
Muutama yleiskuva autosta tämänhetkisessä kuosissa:




Tästä on hyvä jatkaa, seuraavana olisi vuorossa muun sisustan vaimennusta, musiikkivehkeiden asennus loppuun (varapyöräkotelon kannen alle levy johon vahvistimet kiinni, jakoblokit kiinni levyyn, erkkasarjan asennus loppuun kunnolla) sekä kovaa ajoa! Tällä hetkellä tekniikkana siis ahdot 1 bar, KL-Racingin välijäähy sekä Tonin bensalastu. Lisää on tulossa!
