Heips!
Tuli sitten ostettua elämäni ensimmäinen Volvo ja hyvin alkoi :cry:
Tänään lähdin aamulla perheeni kanssa Hämeenlinnasta kohti Espoota jättäen lapset Turenkiin isovanhemmille ja siitä kaikki alkoi:
Lähtö oli ihan ok mutta kun kun olimme ajaneet muutaman kilometrin ja olin kiihdyttämässä moottoritielle tuli ajotietokoneeseen seuraava ilmoitus: Motorsystem wart. Erforderl. sekä tehot hävisivät.
Päästyämme vanhemmileni ajoin auton halliin ja nostimme sen ilmaan ja tarkistimme PA-suodattimen tuloksena että kirkasta ainetta oli eikä näkynyt mitään ylimääräistä. Lueskelin täältä että näissä on ollut takaisin kutsu koskien polttoainepumppua, joka on alustassa? eli siellä köllötteli PA-suodattimen vieressä.
Noh rohkeasti lähdimme vaimoin kanssa ajelemaan kohti Espoota tehottomalla Vulvalla ja pääsimme turvallisesti Sellon parkkihalliin. Parkkihallista päästyämme liikkeelle Vulva nyki ikävästi sekä oli tehoton ja nylkytimme sillä Espoon Motonettiin varmuuden vuoksi hakemaan uutta PA-suodatinta. Tämän jälkeen matka jatkui kohti Turenki/HML sektoria samalla teemalla paitsi että aloin kehä 3:sella kuuntelemaan että kiihdyttäessä ilmeisesti turbo päästi paineita pois jostain kun kuului voimakas suhadus? Tietämättä turbon sielun elämää / autoista muutenkaan mitään ihmeellistä. Kuin luojan lykystä pääsin vielä isäni tutun korjaamolle vikakoodien luentaan ja tulos oli seuraava:
4430: -EGR venttiili - Virheellinen signaali
4480: -EGR-venttiilin asentotunnistin - Virheellinen signaali
1507: -Turbon ohjaus - Liian alhainen paine
135F: -Ilmamassamittari - Virheellinen signaali
http://ap.galleria.fi/kuvat/VOLVO/viat.JPGNämä koodit tyhjennettiin ja lisäksi nypättiin ilmamassamittarin johto irti tuloksena että ei tullut vikailmoituksia mutta auto edelleen tehoton mutta ei turbon pihauksia. Ajettuani 15km päätin koittaa laittaa ilmamassamittarin johdon takaisin kiinni, josta seurasi ensin normaalit tehot ja pienen ajon jälkeen ( 500 m ) sama virheilmoitus sekä tehottomuus. Uutta PA-suodatinta en vaihtanut vaan lähdin viemään perheen kotiin tehottomalla Vulva-mobiililla.
Ehdotuksia otetaan vastaan asioista joita voi tehdä/tarkistaa? ettei tarvitsisi summamutikassa osia vaihtaa...
-AP-