Juu, rele hankittu.
Eilen sammu 3 kertaa, kun vaihdettiin hirvijahdissa paikkaa. Arvaa saiko kuulla tulilla vixxuilua Volvosta 
Siellä on sit todennäköisesti vielä järjestelmä rele ennen sitä bensapumpun relettä.
Sekin voi katkoa, omassa 70:ssä se oli ottanut lämpöä ja sammuili tielle ja hetken, kun vartos niin taas mentiin.
Molemmissa releissä oli häikkää, paskat tinaukset 103:ssa ja huonosti niitattu liitos siinä järjestelmäreleessä, kärjetkin vähän palaneet molemmissa.
Olin tinaavinani kaikki huonot juotokset läpi tuosta releestä ja hienosti se toimikin muutaman päivän tähän päivää asti, no sitten jäin taas illalla tielle.
Ei auttanut enää vartoilu, saattoi välillä saada hetkeks käyntiin, mutta sit sammu ja antoi sahata eikä luvannut.
Olin jo ettimässä hinurin numeroa, kun välähti, että ohitetanpas koko hiton rele.
Kaivoin jo kontista piuhaa, mutta sitten mietin, että mitkäs navat siitä nyt pitikään yhdistää, joten päätin ottaa releen auki (lähtee ihan kynsin kiskomalla) ja taas välähti. Laitoin paperinpalan painamaan kärjet kiinni. Sehän toimi ja sit kiireen vilkaa soittamaan Käyttöautoon, että oiskos uutta relettä hyllyssä. Sattu olemaan, puoti oli vaan muutaman minuutin enää auki, joten vauhdilla kauppaan ja lupassi tiski odottaakin, mutta ei tarvinnut, olin ulos kaupasta 2min vajaa sulkemisajan. Rele kun odotti tiskillä laskun kanssa ja oli hintakin pyöristetty 50€:oon. Puhelimessa myyjä maintsi jotain 52 vai oliko 53€ ja risat hinnaksi. Hyvää palvelua, kiitokset siitä Tampereen Käyttöautoon.
Tutki tuota vanhaa relettä vielä ja siellähän on vielä trankun jalkojenkin tinaukset huonossa hapessa, eli loppuviimeks lähes kaikki juotokset oli ihan paskana.
Tarvii joskus tinata uudestaan, niin saa varalle tuosta releen.