toivottavasti ei xuppon topicci häiriinny pienestä sivujuonteesta....
Ei ainakaan minua haittaa ja liittyy ihan olennaisesti aiheeseenkin...
Hieman laiskanpuoleiseksi muuttunut tämän projektin dokumentointi mutta auto on ollut nyt viikon kasassa ja noin 300km tullut ajoa.
Motin nostossa keulalle ei ollutkaan sen ihmeempiä kommelluksia mutta ensimmäinen käynnistys aiheutti sen perinteisen että joku neste valuu lattialle.
Tälläkertaa se oli etanoli jota valui uuden tankin päältä norona.
Tankinvaihdon yhteydessä meni bensalinjat uusiksi tankin kohdalle lukuunottamatta sitä että käytin vanhaa paluuputkea kun se mahtui mielestäni kivasti jäämään tankin ja pohjapellin väliin

No ei tarvitse kahtakertaa arvata oliko paluuputkessa sitten yksi ainoa hapero kohta jäänyt huomaamatta vaikka tarkastinkin sen kunnon.
4 tuntia kiroilua ja silmät täynnä hiekkaa ja vanha paluuputki oli poistettu ja uusi paikallaan. Pariin kertaan jo harkitsin koko tankin tiputtamista alas mutta onneksi sitä ei tarvinnut tehdä.

Lohkolämppäriä tämä mylly ei tarvitse koska talvella ardic hoitaa lämmityksen joten tulppaa reikään lukitteen kera.

Öljynpaine anturi siirtyi tasapainoakselin öljylähtöön niin nyt näkee kätevästi mikä on öljynpaine keskimmäisessä runkolaakerissa kun sieltä tulee öljykanava tuohon.

jakopäähän tuli luonnollisesti kaikki uutta ja vesipumppukin vaihtui uuteen vaikka vanhassa ei ollutkaan mitään vikaa.
Ennnen jakopäänkasausta pyöritin porakoneella öljynpaineet ylös niin kone saa heti kunnon voitelua.



Oranssi pakosarjamaali muuttui jostain syystä lämmetessään keltaiseksi




Kattoverhoilusta ei tullut ihan näyttelukuntoinen mutta eipähän roiku silmillä enää


Ardic:in kello löysi paikkansa radion alle.
Pieni videopätkä käynnistä
https://youtu.be/Kxn-9bw4QQcJostainsyystä puhelimen kamera voimisti suuttimien naksutuksen paljon kovemmaksi kuin luonnossa.