jaahas kootanpas tänne hieman syksyn/talven tapahtumia.
Homma on edennyt kuin etana eteenpäin eli hitaasti ja epävarmasti. Suunnitelmatkin ovat muuttuneet varmaan tuhat kertaa ja jopa koko koneen myyminen on käynyt mielessä mutta nyt kun on ajellut 4 kuukauden ajan b200e koneella niin pakkohan tuo kone on vaihtaa ja budjetti ei salli uuden koneen rakentamista.
Ensimmäisenä oli ohjelmassa alustan siirtäminen. Farkun omat jarrut olivat aivan loppu joka kulmasta, perä jollotti ja bensatankkikin joutui vaihdettavien listalle kun jostain syystä pumpun loiskekaukalo oli irronnut ja kolisi ympäri tankkia ajaessa.




Alustanosien siirron yhteydessä asensin myös sisälokasuojat eteen kun takaakin jo sellaiset löytyi.
Sitten olikin vuorossa vuosikatsastus ja leima saatiinkin paperiin mutta alustasarjan joutui muutoskatsastamaan

vaikka yritin että eikai näin vanhassa tartte.

Moottori ja vaihdelaatikko on viety tutun tallille säylöön ja kone laitettu pukkiin kiinni ja ohjelmassa olisi laakereiden uusinta ja kampiakselin vaihto. Tämän jälkeen pannu olisikin valmis nostettavaksi farkun keulalle.
Muutamia osahankintoja myös tehty.
[

Meni hermot kun hajotin taas vaihteeksi muovisen moottorin roiskesuojan jääpääkkuun niin hommasin tälläisen hieman järeämmän suojan

Myös yhdelläpyörällä sutiminen saa luvan loppua ja siihen lääkkeeksi räikkälukko.